Harkimo: Tulijoita puolueeseen on enemmän kuin lähtijöitä
Liike Nytin puheenjohtaja haukkuu tiedotteessaan hallituksen ja kokoomuksen ja sanoo puolueensa ehdokashankinnan etenevän hyvin.
Harkimon mukaan puheet puolueen jäsenkadosta ovat puppua, ja puolueella on yli tuhat rekisteröitynyttä jäsentä. Kuva: Jarno MelaVaalien alla kaikissa puolueissa tapahtuu liikehdintää, mutta Liike Nytiin on enemmän tulijoita kuin lähtijöitä, vakuuttelee puolueen johtaja Hjallis Harkimo tiedotteessaan.
”Ehdokaslista kevään alue- ja kuntavaaleihin rakentuu hyvää vauhtia”, Harkimo sanoo.
Harkimon mukaan puolueessa on nyt yli tuhat rekisteröitynyttä jäsentä ja sen Nettiparlamentissa 5 000 vaikuttajajäsentä.
Tiedote on vastaus aamun uutiselle siitä, että kaksi puolueen vantaalaista valtuutettua loikkasi kokoomukseen. Loikkaukset eivät olleet ensimmäisiä, vaan talven aikana niitä on ollut myös muualla maassa.
Harkimo haukkuu tiedotteessaan myös hallituksen ja kokoomuksen, johon Liike Nytistä on viimeksi loikattu.
”Kokoomuksesta voi tulla myös meille, jos aito vaikuttaminen kiinnostaa. Kokoomus ei suurista puheistaan huolimatta ole talouspuolue. Tai on se. Se tuhoaa talouden”, Harkimo sanoo.
Harkimo oli kokoomuksen kansanedustaja vuosina 2015–2018.
Hallituksen hän moittii unohtaneen pienyrittäjät ja palkansaajat.
”Suomi ei selviä muuten kuin, että hallituksen on erottava ja tästä olen samaa mieltä demarien Antti Lindtmanin kanssa”, Harkimo sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








