Venäjän pakotteet kaatavat pieniä maitotiloja Virossa
Maatalousyrittäjä Tõnu Rahula (vas.) ja Valio Balticin toimitusjohtaja Maido Solovjov uskovat maidon markkinanäkymien piristyvän Virossa. Allikan tilalla on kaikkiaan 2 500 lehmää. TOOMAS VOLMER Kuva: Viestilehtien arkistoTALLINNA, Viro (MT)
Venäjä saattoi viime vuoden elokuussa voimaan vastapakotteet EU-maille elintarvikkeiden tuontikiellon muodossa.
Tuontikielto on ravistellut viime kuukausina Viron maitosektoria.
”Vaikutukset ovat tuntuneet rajusti koko Euroopan itäisellä markkina-alueella, erityisesti Baltian maissa ja Suomessa”, Valio Balticin toimitusjohtaja Maido Solovjov toteaa.
Kun tuottajahinta oli Virossa keväällä 2014 vielä 40 senttiä maitokilolta, liikutaan tällä hetkellä 25 sentin tuntumassa.
”Valtaosa maitotuotteiden viennistä on suuntautunut Venäjälle jo historiallisista syistä, sillä tiiviit kauppasuhteet ovat neuvostoaikojen peruja. Viron maitotuotteiden myynti Venäjälle 2014 oli 50 miljoonaa euroa vuodessa”, Solovjov taustoittaa.
Venäjän tuontikiellon ohella Viron maitosektori on kärsinyt myös yleiseurooppalaisesta deflaatiosta sekä maailmanmarkkinoiden epävakaudesta.
Solovjov arvioi, että pienimmät maitotilat ovat nyt karsiutumassa ulos markkinoilta.
”Tilakokojen kasvu maitosektorilla on jatkunut Virossa pitkään”, hän sanoo.
”Meneillään olevan kriisin seurauksena rakennemuutos kiihtyy, ja monet pienemmät tilat lopettavat toimintansa. Maidon kokonaistuotanto Virossa ei kuitenkaan ole juuri laskenut.”
Pientilojen kaatuminen on ongelmallista maaseudun elinvoimaisuudelle.
”Työllisyys- ja aluekehitysvaikutukset ovat negatiivisia, kun entistä vähemmän ihmisiä asuu ja työskentelee maaseudulla. Kehitystrendi on kuitenkin tämä, ja sitä on melkein mahdoton kääntää.”
Vaikka Venäjän tuontikielto näivettää Viron maitomarkkinoita, näkee Solovjov tapahtuneessa myönteisiäkin piirteitä.
”Valio Balticin on nyt ollut pakko uudistaa vientiään. Olemme vahvistaneet rooliamme Liettuan, Latvian sekä erityisesti Italian markkinoilla. Kun kriisi on ohi, olemme aiempaa vähemmän riippuvaisia Venäjästä.”
Tähtäimessä on myös suunnata maitotuotteiden vientiä enemmän euroalueen ulkopuolelle.
”Heikko euro tarjoaa nyt hyviä bisnesmahdollisuuksia maissa, jotka käyttävät valuuttanaan dollaria.”
Solovjov uskoo, että parhaassa tapauksessa markkinatilanne Venäjän suuntaan voisi normalisoitua 4–5 vuodessa.
”Mikäli maailmanpoliittinen tilanne kääntyy parempaan, en näe syytä sille, miksi idän markkinat eivät lähtisi jälleen vetämään.”
Samalla hän muistuttaa, että Venäjä on markkina-alueena keskimääräistä huomattavasti epävakaampi.
”Venäjällä on parhaimmillaan loistavat vientimarkkinat, mutta sen varaan ei kannata rakentaa liiketoimintaa kokonaisuudessaan.”
Toimitusjohtaja Solovjov hehkuttaa Suomen tuottajahintoja, sillä ne ovat hänen mielestään hämmästyttävän korkealla.
”Maitopuolen tuottajahinnat ovat Suomessa tällä hetkellä noin 10–11 senttiä korkeammalla kuin Virossa, ja 10 prosenttia EU-maiden keskitasoa ylempänä.”
Solovjov arvioi, että raakamaidon tuottajahinta on ollut viime vuosina Suomessa jopa korkein koko maailmassa.
”En ainakaan tiedä toista maata, jossa hinta olisi ollut ylempänä viimeisten 3–4 vuoden aikana.”
”Toki Venäjän markkinoiden sulkeutuminen vaikuttaa nyt negatiivisesti myös Suomessa.”
Jukka Koivula
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
