BirdLifen mukaan Suomessa viihtyi tammikuussa ennätysmäärä lintulajeja – Espoossa mustarastas aloitti jopa pesinnän
Suomen Tiira-lintutietopalvelusta löytyy tällä hetkellä yli 20 miljoonaa lintuhavaintoa.
Tilhi on vaelluslintu, joka muuttaa huonoina marjavuosina jopa Välimeren maihin ja Kaukasukselle asti. Hyvinä marjavuosina pysyy Suomessa aina joulu–helmikuulle asti. Paluumuutto on usein huomaamaton maalis– toukokuun aikana.Koko tammikuu jatkui eteläisimmässä Suomessa poikkeuksellisen lauhana, mikä näkyy tavallista monipuolisempana talvilinnustona, kertoo Birdlife Suomi.
Tänä vuonna on havaittu jo 165 lintulajia, kun vuosina 2006–2019 tammikuun loppuun mennessä oli havaittu 139–160 lajia.
Erityisesti vesilintuja on jäänyt talvehtimaan tavallista runsaammin, ja niiden joukossa on edelleen harvalukuisempia talvilajeja, kuten metsä- ja tundrahanhi, lapasorsa ja härkälintu.
Muita satunnaisia talvilajeja tammikuun lopulta ovat kurjet Salossa ja Paimiossa, kaksi tiltalttia Hangossa, Paraisten Jurmon merisirrien joukossa viipynyt isosirri ja viime viikolla löytynyt karikukko.
Punarintoja on viimeisen parin viikon aikana havaittu noin 300, joista suuri osa on metsissä ja rannoilla.
Tammikuun viimeisenä sunnuntaina Pukkilaan ilmestyi töyhtöhyyppä ja Laitilassa nähtiin merihanhi. Nämä lienevät jo kevätmuuton tunnustelijoita, arvioidaan tiedotteessa.
Espoossa pesintänsä aloittaneella mustarastaalla on nyt pienet poikaset pesässä. Jää nähtäväksi, miten ne selviävät, jos sää kylmenee.
Suurharvinaisuuksista mäntysirkku on viihtynyt edelleen Raisiossa, nokivaris Helsingissä ja valkopäätiainen Vaalassa.
Lintuhavaintoja voi selata kaikille avoimesta BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelusta. Palvelusta löytyy tällä hetkellä yli 20 miljoonaa lintuhavaintoa. Kymmenen miljoonan havainnon raja rikkoutui kuusi vuotta sitten.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
