Vesillä raportoitiin alkuvuonna noin 200 vakavaa läheltä piti -tilannetta
Yhtenä syynä hukkumisten lisääntymiselle on pidetty kesän ennätyksellistä helleputkea.Alkuvuoden aikana Suomessa raportoitiin noin 200 vakavaa läheltä piti -tilannetta vesillä, kertoi Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) maanantaina. Lukuun sisältyvät kaikki vesillä tapahtuneet vaaratilanteet, jossa viranomainen on ilmoittanut olleensa mukana, SUH:sta kerrottiin STT:lle.
Yhdeksän henkilöä kuoli SUH:n mukaan alkuvuonna veteen liittyvissä liikenneonnettomuuksissa.
Heinäkuussa Suomessa hukkui kaikkiaan 28 ihmistä, mikä oli selvästi enemmän kuin vuotta aiemmin. Viime vuoden heinäkuussa hukkuneita oli yhteensä 16. Yhtenä syynä hukkumisten lisääntymiselle on pidetty kesän ennätyksellistä helleputkea.
SUH kerää ennakkotilastot hukkuneista mediasta ja avoimista viranomaislähteistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




