Demokratia tyhmenee ilman kriittistä tiedontuotantoa

Sanomalehtiä pinossa. Kuvituskuva. Kuva: Lari Lievonen

Demokratian tilasta ollaan huolissaan – ja syystä. Autoritaariset ajatusmallit ja toimintatavat vahvistuvat ympäri maailmaa.

Suomalaisessa keskustelussa on kuitenkin totuttu tulkitsemaan demokratiaa lähinnä kysymykseksi vaalien ja parlamenttien toiminnasta.

Toimiva demokratia on vaaleja mutkikkaampi kysymys.

Ennen kaikkea demokratia edellyttää keskustelua ja punnitsemista, jonka perustana on monesta näkökulmasta maailmaa katsova ja tarvittaessa valtaa haastava yhteiskunnallinen tieto. Tällaiset demokratian kulttuurit heikkenevät, eikä Suomi ole lainkaan sivussa kehityskulusta.

Vaikka usein toisin esitetäänkin, poliittinen päätöksenteko ei perustu yksituumaisiin faktoihin, joista arvopohjaiset mielipiteet voitaisiin selvästi erottaa. Yhteiskunnallinen tieto nojaa aina maailmaa jostain erityisestä näkökulmasta jäsentäviin käsitteisiin ja tiedonhankinnan menetelmiin, ja heijastaa joitakin erityisiä yhteiskunnallisia kokemuksia ja ongelmanasetteluja.

Tietopohjaisen tilannekuvan käsitteisiin ja näkökulmiin liittyvät valinnat voivat määrittää poliittisten mahdollisuuksien raameja enemmänkin kuin sen pohjalta tehdyt avoimen poliittiset linjaukset.

On myös poliittinen kysymys määritellä, mitä pidetään selvittämisen arvoisena kysymyksenä tai minkälaisten asioiden huolelliseen selvittelyyn käytetään rahaa.

Poliittisuus korostuu erityisesti vallan vahtikoirien kuten kansalaisjärjestöjen rahoituksen tapauksessa.

Tiedon näkökulmaisuus ei ole ongelma, kunhan tiedon ja misinformaation erosta ollaan selvillä. Päinvastoin näkökulmien moninaisuus on keskustelevan demokratian välttämätön ehto. Ilman sitä päätöksenteko teknokratisoituu ja muuttuu kuuroksi monille yhteiskunnallisille kokemuksille.

Valtaa haastava tiedontuotanto myös toimii eräänlaisena yhteiskunnallisena turvamekanismina: kun kriittisillä tutkijoilla ja journalisteilla on tilaa haastaa poliittisia ideoita ja penkoa päätösten taustoja, huonot päätökset jäävät todennäköisemmin tekemättä ja avoimuus lisääntyy.

Kriittistä tiedontuotantoa kannattelevat tiedontuotannon instituutiot, joiden myötä hiljainen tieto, käytännöt ja ammattieetos siirtyvät seuraaville sukupolville. Ne myös luovat konkreettista toimintatilaa rakentamalla työrauhaa erityisesti valtaa haastavalle tai häirinnälle alttiille tiedontuotannolle.

Viime vuosina useiden keskeisten tiedontuotannon instituutioiden toimintakenttä on heikentynyt. Ilmiö näkyy journalismista yliopistoihin, kansalaisyhteiskuntaan ja valtionhallintoon.

Myös poliittisten puolueiden pitkäjänteinen ohjelmatyö on vähentynyt.

Heikkeneminen tapahtuu eri tavoin ja eri syistä. Journalismia on ravistellut median digitalisoitumisen laukaisema murros, minkä myötä resurssit erityisesti pitkäjänteisempään työhön uhkaavat näivettyä. Akateemisen tutkimustyön kentällä tiukkeneva indikaattoriohjaus kaventaa omaehtoisen tutkimuksen mahdollisuuksia.

Monilla kentillä tiedontuotanto taas jää budjettileikkausten jalkoihin. Tiedontuotanto eri näkökulmista näyttäytyy leikatessa usein ylimääräisenä, irrallisena ja perustoimintojen ulkopuolisena.

Tiedosta halutaan vaikuttavaa, mutta samalla heikennetään pidemmän aikavälin omaehtoisen tiedontuotannon mahdollisuuksia.

Koska muutokset tapahtuvat eri kentillä ja näennäisen omalakisesti, kokonaiskuva kriittisen tiedontuotannon tilasta on jäänyt puuttumaan. Muutosten vaikutus demokraattiseen kulttuuriin ei ole mahtunut päivänpoliittisen uutisoinnin kehyksiin.

Myöskään tiedontuotannon instituutioiden heikentymiseen ei ole kiinnitetty riittävää huomiota, ehkäpä johtuen teknologisten mahdollisuuksien ruokkimasta näköharhasta, jonka mukaan tieto kiertää tietoverkoissa instituutioista riippumatta.

Suomessa olisikin syytä katsoa tiedontuotantoa demokratian tekijänä ja pohtia systemaattisesti tiedontuotannon tilaa. Jo vallassa olevan hallituksen leikkaukset, esimerkkeinä vaikkapa Ulkoministeriön Kehitys-lehden lakkauttaminen, rajut leikkaukset THL:n budjettiin ja poliittisten ajatuspajojen rahoituksen lakkautus, tulisi nähdä tätä kokonaisuutta vasten.

Teppo Eskelinen

yhteiskuntatieteiden yliopistonlehtori

Itä-Suomen yliopisto

Matti Ylönen

maailmanpolitiikan yliopistonlehtori

Helsingin yliopisto