Paloturvallisuus on syytä muistaa jouluna
Jouluna kodeissa käytetään elävää tulta enemmän kuin muina aikoina vuodesta. Paloviranomaisten mukaan joulukuu on tulipalojen kokonaismäärällä mitattuna talvikauden eli loka-maaliskuun välisen kauden vaarallisin kuukausi. Joulukuussa paloja syttyy keskimäärin 31 päivässä.”Huolellisuudella ja ennaltaehkäisyllä varmistetaan turvallinen joulu ja uusivuosi”, muistuttaa pelastusylitarkastaja Matti Virpiaro Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Virpiaro suosittelee kodeissa sopimaan koko perheen kesken turvallisuuskäytännöistä, kuten siitä, kuka saa sytyttää kynttilät ja milloin ja miten niitä poltetaan sekä miten ne sammutetaan.
Tärkeätä on hänen mukaansa myös harjoitella, miten mahdollisen vahingon sattuessa toimitaan. ”On hyvä selvittää kaikille, missä ovat kodin omat alkusammutusvälineet ja kuinka tehdään hätäilmoitus.”
Vuosien 2010–2012 joulukuun paloista 59 prosenttia on ollut rakennuspaloja tai rakennuspalovaaroja. Selvitetyistä rakennuspaloista 6 prosenttia oli kynttilöiden aiheuttamia.
Useampi kuin joka kymmenes joulukuinen rakennuspalo oli nokipalo. Rakennuspaloissa koneet ja laitteet aiheuttivat neljänneksen paloista, joiden syttymissyy oli tunnettu.
Virpiaro muistuttaa, että kodin paloturvallisuuslaitteista tärkein on toimiva palovaroitin. Sen toimivuus on syytä testata kerran kuukaudessa.
Asuntojen tulisijojen nuohouksista on niin ikään huolehdittava, vakituisissa asunnoissa kerran vuodessa ja vapaa-ajan asunnoissa vähintään joka kolmas vuosi.
Kotiin kannattaa hankkia myös alkusammutusvälineitä, vähintään sammutuspeite.
”Mitään palovaarallista ei saa jättää ilman valvontaa, ei edes kinkkua kypsymään uuniin itsekseen”, Virpiaro muistuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

