vierasyliö Sokerintuotantoon oppia menneestä

Sokerijuurikasta viljeltiin viime

vuonna Suomessa ainoastaan 11 500 hehtaarilla eli pienemmällä alalla kuin kuminaa.

Sokerijuurikkaan viljelyala oli Suomessa yhtä pieni viimeksi 1950-luvulla.

Sokerijuurikkaan viljelyn historian aikana on koettu

samanlainen notkahdus viljelyhalukkuudessa melkein heti ensimmäisen sokeritehtaan

perustamisen jälkeen.

Ensimmäisen maailmansodan

jälkeisenä aikana kotimaisen tuotannon toivottiin kriisiaikoina turvaavan sokerin saantia ja tasaavan sen hinnan heilahteluja.

Juurikkaan viljelyala oli

vielä vaatimaton, kun Suomen

ensimmäinen sokeritehdas aloitti toimintansa Salossa vuonna 1919. Pian perustamisen

jälkeen tehdas oli konkurssin partaalla heikon sadon ja

vähäisen viljelyhalukkuuden takia. Viljelytekniikan kehittymisestä tuli juurikkaan viljelyn pelastaja. Satotason nousun

ansiosta viljelyhalukkuus

kasvoi.

Sokerijuurikkaan viljelyn tulevaisuus Suomessa riippuu ensi

sijassa sokerisektorista itsestään.

Selviytyminen edellyttää, että sokerisektori pystyy nostamaan satotasoja, parantamaan sadon laatua ja alentamaan tuotantokustannuksia. Pelkästään EU:n sokerikiintiöiden säilyminen vuoteen 2020 asti ei takaa

sokerijuurikkaan viljelyn

tulevaisuutta Suomessa.

Toisen maailmansodan

jälkeen sokerista oli kova pula, kun yksi sokeritehdas ja viljelyalueita menetettiin. Juurikkaan kysyntä lisääntyi vuonna 1953, kun kolme uutta sokeritehdasta aloitti toimintansa.

Sokeritehtaat joutuivat

usein tekemään lujasti töitä saadakseen riittävästi viljelysopimuksia, koska sokeripulan hellitettyä viljelyhalukkuus ei ollut enää pulavuosien tasolla.

Useat heikot satovuodet

olivat vähentäneet kiinnostusta

juurikkaanviljelyyn. Tästä syystä sokerijuurikkaan hintaa nostettiin tuntuvasti vuonna 1956. Satotason nousu yhdessä hyvän hinnan kanssa lisäsi

viljelyhalukkuutta.

Viljelyalan kasvu oli kokonaan kiinni siitä, minkä verran

tehtaat pystyivät hankkimaan uusia viljelijöitä. Houkutteleva hinta on tärkeä kannustin.

Sokerijuurikkaan hintaa on säädellyt joko valtio tai EU koko

sen ajan, kun juurikasta on

viljelty Suomessa. Valtion tukea juurikkaanviljelylle perusteltiin pitkään sen työllisyysvaikutuksilla. Sokerijuurikkaan viljely

oli 1970-luvulle saakka työvoimavaltaista, joka takasi

valtion tukitoimet sokerijuurikkaan hinnoille.

Euroopan unioniin liittyminen pudotti juurikkaan hintaa runsaalla neljänneksellä. Muutosta lievitettiin siirtymäkauden lisähinnalla, jonka jälkeen siirryttiin kokonaan hehtaarien

perusteella maksettaviin tukiin. Näin juurikasala pystyttiin

säilyttämään lähes ennallaan vuoden 2006 EU:n sokeripolitiikan uudistukseen asti.

EU:n sokeripolitiikkaan

uudistus johti Salon sokeritehtaan sulkemiseen vuonna 2008. Samalla juurikasala ja omavaraisuusaste laskivat

rajusti.

Vuonna 2012 sokerijuurikkaan

viljelyala oli ainoastaan 11 500 hehtaaria ja kokonaissato 400 000 tonnia, kun vuonna 2011 viljelyala oli 14 100 hehtaaria ja kokonaissato 676 000 tonnia. Tärkeä kysymys on,

miten pysäytetään tämä trendi ja kannustetaan viljelijöitä

kasvattamaan juurikkaita?

Sokerijuurikkaan viljelyn historian aikana on nähty samanlaisia notkahduksia viljelyhalukkuudessa. Lääkkeet,

jotka toimivat menneisyydessä, tepsivät tänäkin päivänä.

Teknisen kehittymisen myötä

kasvaneet hehtaarisadot ja

korkeisiin satoihin kannustavat toimet olivat lääkkeitä ulos

aikaisemmista kriiseistä.

Viljelytekniikan ja juurikaslajikkeiden kehittyminen ovat nostaneet juurikkaan satotasoja. Voimakkainta kehitys oli 1980-luvulla. Juurikassadon

kasvun laantumisesta huolimatta sokeripitoisuuden ja saannon parantuminen ovat

pitäneet sokerisadon kasvussa.

Vielä 1980–90-luvun

vaihteessa sokerijuurikkaan viljelyn kannattavuus pysyi aikaisemmalla tasolla sadon määrän ja laadun paraneminen ansiosta.

EU:hun liittyminen on alentanut sokerijuurikkaan viljelyn kannattavuutta selvästi. EU:n sokeripolitiikan uudistuksen jälkeen sokerijuurikkaalle on maksettu kansallista tukea 350 euroa hehtaarille korvaamaan juurikkaan hinnan alennusta.

Tällä hetkellä kansallinen

tuki ei ole kuitenkaan pystynyt jarruttamaan sokerijuurikkaan viljelyalan kutistumista.

EU-jäsenyyden myötä suurin osa peltoviljelyn tuista ei riipu tuotetuista määristä. Mitä

suurempi on tuen osuus

hehtaarilta saatavista tuotoista,

sitä pienempi on viljelijän

kannustin pyrkiä korkeaan

satotasoon.

Taloudelliset kannusteet

hyvään satoon parantaisivat myös peltojen kasvukuntoa. Pellon kasvukunnosta huolehtiminen on avainasemassa

korkeampien satojen tavoittelussa. Sokerisektori tarvitsee kipeästi juurikkaan tuotantoon kannustavan tukijärjestelmän eli sadon määrään sidotun tuen.

Sokerijuurikkaan viljelyn

tulevaisuus Suomessa riippuu sokerisektorin toimijoista ja valtiovallan toimenpiteistä.

Selviytyminen kovenevassa kilpailussa edellyttää, että satotasot nousevat, sadon laatu

paranee ja tuotantokustannukset alenevat. Tukijärjestelmän tulisi auttaa saavuttamaan nämä

tavoitteet ja turvata sokerintuotannon tulevaisuus Suomessa.

Vuoden 2006 EU:n sokeripolitiikan uudistus on epäonnistunut. Ilman omaa sokerintuotantoa Suomi olisi markkinamekanismin armoilla, sillä

tuotannosta luopuneet maat ovat kärsineet korkeasta sokerin

hinnasta. Kuluttajahinta on

tällä hetkellä Irlannissa paljon korkeampi kuin Suomessa,

koska Irlannilla ei ole omaa

sokerintuotantoa.

Sen sijaan Saksa on laajentanut sokerintuotantoa uudistuksen jälkeen, mikä on taannut merkittävästi alhaisemman

kuluttajahinnan Suomeen ja

Irlantiin verrattuna.

ELLEN HUAN-NIEMI

PETRI LIESIVAARA

Kirjoittajat ovat tutkijoita

Maa- ja elintarviketalouden

tutkimuskeskuksessa (MTT).

Avaa artikkelin PDF