Hellan kulmilla Kilopaikka ei kerrytä kiloja
Perheemme lomaili heinäkuussa kaksi viikkoa Brasiliassa. Kotiin palasimme monta ruokamuistoa rikkaampina.
Kahviloissa myydään kahvia, jonka aromina ei ollut pannunpohja. Paikalliset juovat sitä vähän, mutta sitäkin vahvempana. Itsepalvelua ei ole, vaan kahvi tilataan yleensä tiskiltä. Pavut jauhetaan asiakkaan odottaessa. Hieman paremmissa paikoissa kahvi tarjoillaan pöytiin. Missään asiakkaan ei tarvitse itse kantaa käytettyjä astioita tarjoiluvaunuihin.
Aamiaiseksi syödään vaaleaakin vaaleampia sämpylöitä. Niitä myydään uunituoreina niin kulman leipämyymälässä kuin suuremmissa ruokakaupoissa. Kukaan ei kauhistele, miten vaalea leipä levittää takamukset ja syöksee kansakunnan rappioon.
Iltaisin väki kokoontuu ravintoloihin syömään ja juomaan. Tapana on, että useampi tilaa puolen litran olutpullon ja jakaa sen seurueessaan. Alkoholi on ennen kaikkea seurustelujuoma eikä humalaa pidetä tavoittelemisen arvoisena olotilana.
Lounastimme usein niin kutsutuissa kilopaikoissa. Siellä asiakas saa ensimmäiseksi käteensä lautasen ja kuitin. Monipuolinen noutopöytä tarjoaa kasviksia, riisiä, pastaa ja lihaa mitä erilaisimpina ruokalajeina. Jälkiruokavaihtoehtojen paljous hämmentää.
Asiakas kokoaa lautaselleen mitä haluaa ja käy punnituttamassa annoksensa. Kierroksia saa tehdä niin monta kuin vatsa antaa periksi. Hinta muodostuu punnitusten perusteella eli maksetaan vain syödystä määrästä. Edullisesta hinnasta ja valikoiman laajuudesta huolimatta paikalliset eivät mätä lautasiaan kukkuroilleen ja ahmi kuin viimeistä päivää. Aina riittää aikaa syödä rauhallisesti ja keskustella vierustoverin kanssa.
Ainoat huomattavan ylipainoiset, joita matkalla kohtasimme, olivat yhdysvaltalaisia turisteja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
