Polvijärveläinen sienestäjä tienasi viime vuonna tateilla 4 500 euroa: "Hyvä tattikuusikko kärsii harventamisesta"
Sienibisnes on luonnon armoilla, mikä lisää riskejä. Ahkera ja osaava sienestäjä voi hyvänä sienivuotena tienata useita tuhansia euroja.
Ennen sienimetsälle menoa kannattaa kartoittaa mahdollisia sienten ostajatahoja. Kuva: Jaana KankaanpääPolvijärveläisellä Voitto Voutilaisella on 20 vuoden kokemus sienten keruusta Pohjois-Karjalassa. Hän kerää pääasiassa tatteja.
Keräämänsä sienet hän toimittaa Dalla Valle Oy:lle.
Viime vuosi oli hyvä tattivuosi, ja Voutilaiselle kertyi tateista rahaa 4 500 euroa.
"Yleensä se pyörii kuitenkin siinä 2 000 eurossa. Tänä vuonna on kertynyt vasta 1 000 euroa."
Voutilaisen mielestä tattien keruu on vaikeutunut vuosien saatossa.
"Kun aloitin, niin hyviä tattikuusikoita oli tässä lähellä 40. Nyt niitä on jäljellä kahdeksan. Se johtuu pitkälti kuusikoiden harventamisesta. Kun harventamiskone pyörähtää kuusikossa, niin siellä ei ole 15 vuoteen tatteja", hän harmittelee.
Sieniä voi kaupata suoraan ravintoloille tai kaupoille. Lisäksi sienten tukkuostajat ja jalostajat ostavat sieniä. Esimerkiksi Arktiset Aromit ry:n kotisivuilla on listattu sieniä ostavia yrityksiä.
Mahdolliset ostajat kannattaa kartoittaa etukäteen ennen kuin lähtee sieneen, Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta neuvoo.
"Paikoista kannattaa kysellä haluavatko sieniä ja missä muodossa, esimerkiksi puhdistettuna vai ei. Ostajien on hyvä sijaita myös tarpeeksi lähellä."
Lähtökohtaisesti kuka vaan voi poimia sieniä. Yleissuositus kuitenkin on, että sieniä eteenpäin myyvä olisi käynyt sienipoimijakoulutuksen.
"Sitten tietää, että sienten tunnistaminen ja käsittely on ihan varmalla pohjalla. Elintarviketurvallisuus korostuu erityisesti sienissä", Hopsu-Neuvonen toteaa.
Sienten keruu ei kerrytä tilipussia tyhjästä. Hyvän sienisaaliin saaminen vaatii, että tuntee sienimaastot ja tietää, missä eri sienilajeja kasvaa.
"Työ vaatii myös luonnon seuraamista koko ajan jotta tietää, milloin sienet putkahtavat esiin. Poimittavat sienet tulee olla tuoreita ja hyväkuntoisia," Hopsu-Neuvonen selittää.
Hän muistuttaa myös, että sienet pitää saada kuljetettua sovittuun paikkaan. "Aina ei tarvitse olla kylmäketjua, mutta kuljetuslaatikot pitää olla ja hygieniatasosta pitää huolehtia".
Voitto Voutilainen arvelee ihmisten helposti kyllästyvän tattien keruuseen, kun ansiot ovat pienet ja ne ovat kovan työn takana.
Dalla Valle maksaa ensimmäisen luokan herkkutatista pääsääntöisesti 3,5–4 euron kilohintaa.
"Ei sienten keruulla helposti ulkomaanmatkoja hankita. Toisaalta olen kuullut kyllä väitettävän, että 90-luvulla joku olisi hankkinut tattirahoillaan Ladan."
Sienistä saatavat tulot vaihtelevat huomattavasti eri vuosina sadon koosta riippuen.
Keskimäärin sienissä pyörivä raha liikkuu Suomessa 500 000 ja kahden miljoonan euron välillä vuodessa, kertoo Dalla Valle Oy:n toimitusjohtaja Loreno Dalla Valle.
Sienibisnes on sesonkiluonteista ja riippuvaista luonnonoloista. Tämän takia alalla on aina isot riskit ja ennustettavuus on Dalla Vallen mukaan hyvin vaikeaa.
"Joinain vuosina liiketoimintamme on kannattavaa ja joinain ei."
Dalla Vallen mukaan sienten poimijoiden ansiot riippuvat monesta tekijästä, mutta hyvät poimijat voivat tienata 5000–6000 euroa vuodessa. Päivän keskiansiot vaihtelevat 50–100 euron välillä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
