Munat halpenevat edelleen
Kananmunatuotanto kasvaa kysyntää nopeammin. Munivien kanojen määrän ennustetaan olevan tulevana keväänä selvästi korkeammalla kuin vuotta aiemmin.
Alkuvuodesta kananmunatuotanto on kuutisen prosenttia tämän vuoden alun tuotantoa suurempaa, Suomen Gallup Elintarviketiedon kananmunamarkkinakatsauksessa 3/2013 arvioidaan.
Kananmunien omavaraisuusasteen arvioidaan yltävän ensi vuonna miltei 120 prosenttiin.
Ylimääräinen tuotanto yritetään saada kauppoihin halvalla, sillä vienti ei ole Euroopan matalien hintojen vuoksi kannattavaa.
Tuottajahinnan laskupaineita on.
”Tuotanto on kasvanut voimakkaasti viimeisen kahden vuoden aikana, 12 prosenttia. Kysyntä on kasvanut samassa ajassa 3–4 prosenttia. Lisääntynyt munamäärä yritetään saada kauppoihin matalalla hinnalla. Toisaalta ne, joilla on sopimukset kauppojen kanssa, puolustavat niitä”, kuvailee pakkaamo Munakunnan toimitusjohtaja Jan Lähde markkinatilannetta.
Hänen mukaansa Munakunnan tuottajien tuotanto on kasvanut kysynnän kanssa samaa tahtia, noin kolme prosenttia kahden viime vuoden aikana.
”Jossain muualla on laajennettu enemmän, vaikka markkinatarvetta ei ole. Se on valitettavaa koko alan kannalta”, Lähde sanoo.
”Tämä on surullista, sillä tiloilla on investoitu paljon tuotantoon ja kanojen hyvinvointiin.”
”Hinnanlaskupaineita keväälle on, mutta tilannetta pitää katsoa silloin”, hän toteaa. ”Alkuvuoden osalta ei enää voida tehdä mitään. Toivottavasti lisää laajennuksia ei ole tulossa.”
Pakkaamo Munaxin johtoa ei tavoitettu kommentoimaan asiaa.
”On olemassa iso riski, että kananmunan hinta laskee”, tuottajajärjestö MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala sanoo.
”Hinta on ollut laskussa. Tuskin kehitys tästä muuttuu. Odotukset ovat heikot. Kauppa vaatii nyt hinnanlaskuja ja yleensä se saa ne läpi”, Rantala toteaa.
”Tuottajahinta ei saisi laskea senttiäkään.”
”Koko toimialan pitäisi nähdä kokonaistilanne. Yksittäinen tuottaja ei voi olla mikään pelintekijä tässä. Meidän kustannuksillamme ei ole mitään järkeä tuottaa enempää kuin kotimaassa syödään”, Rantala sanoo.
HANNA SALONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
