Huono ajokeli vaikeuttaa liikennettä – Pohjanmaalla tapahtunut jo 11 onnettomuutta aamun aikana
Ulosajojen ja kolareiden riski on tänään suuri lumi- ja räntäsateiden vuoksi-Tänään suuressa osassa maata on syytä varautua huonoon ajokeliin. Ilmatieteenlaitos varoittaa lumi- ja räntäsateiden aiheuttamasta heikosta ajokelistä maan etelä- ja keskiosissa Pohjois-Pohjanmaata ja Kuusamoa myöden.
Esimerkiksi Pohjanmaalla poliisin tietoon on tullut tänään kello viiden ja kahdeksan välisenä aikana yhteensä 11 tieliikenneonnettomuutta. Ulosajoja ja kolareita sattui tasaisesti koko poliisilaitoksen toimialueella.
"Aamun vakavin onnettomuus sattui Kokkolassa, jossa henkilöauto ja säiliörekka törmäsivät toisiinsa Siirilän kohdalla Kajaanintiellä. Onnettomuudessa loukkaantui tämän hetkisen tiedon mukaan yksi henkilö", Pohjanmaan poliisilaitos kertoo tiedotteessaan.
Henkilöauton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan ja törmäsi vastaantulevan säiliörekan keulaan.
Poliisi kehottaakin tienkäyttäjiä erityiseen varovaisuuteen huonon kelin vuoksi.
Suomeen saapuu myös voimakkaita tuulia, ja kaikille merialueille on annettu kovan tuulen varoitus. Lisäksi Pohjois-Itämerelle ja Selkämerelle on annettu aallokkovaroitus.
Sää viilenee iltaa kohti ja pakastuu maan keskiosassa sekä myös maan eteläosassa tiistain vastaiseen yöhön mennessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

