Harva tietää, paljonko Venäjällä on viime vuosikymmeninä ollut joukkoja itärajan lähistöllä – ”Hyvin harva on ollut siitä perillä”
Karjalan kannaksen ja Petsamon välillä ei ollut yhtään Venäjän varuskuntaa yli 20 vuoteen. Kylmän sodan aikaan joukkoja ja raskaita aseita oli Suomen rajan takana kymmenkertainen määrä verrattuna nykyiseen, kertoo eversti (evp) Pekka Visuri.Suomessa on ollut käsitys, että itärajan takana olisi paljon enemmän Venäjän joukkoja kuin mitä siellä todellisuudessa on ollut viimeisen 30 vuoden aikana, kertoo sotahistorian tuntija, valtiotieteen tohtori, eversti (evp) Pekka Visuri.
”Hyvin harva on ollut siitä perillä, että siellä ei kerta kaikkiaan ole mitään.”
”Erilaiset huhut elävät koko ajan, se on tyypillistä.”
Suomen itärajan takana on Visurin mukaan ollut hyvin rauhallista toisen maailmansodan jälkeen. Lähes 80 vuoteen ei ole tapahtunut mitään erikoista.
”Suomi ei ollut missään mielessä painopistesuunta. Suomen raja on kaikkein rauhallisin raja, mitä Venäjällä on ollut”, Visuri kertoo.
Kylmän sodan aikaan Suomen raja oli rauhallinen, mutta Norjan rajalla Petsamon suunnalla sen sijaan oli erilaisia läheltä piti -tilanteita, Visuri kertoo.
”1960-luvulla Neuvostoliiton panssarit työntyivät ihan Norjan rajan pintaan. Se liittyi harjoitustilanteeseen. Tällaisia tapahtui pohjoisessa mutta ei etelämpänä.”
Noin 60 helikopteria jätettiin kentän reunalle ilman ylläpitoa.
Kylmän sodan aikana joukkoja ja raskaita aseita oli rajan takana kymmenkertainen määrä nykyiseen verrattuna, Visuri kertoo.
Suomen lähellä Leningradin sotilaspiirissä oli joukkoja kylmän sodan päättyessä noin 10 moottoroitua jalkaväkidivisioonaa joukkoja. Baltian sotilaspiirissä oli toiset 10 divisioonaa.
Täydessä divisioonassa on 10 000 sotilasta. Osa oli suuremmassa valmiudessa, osa oli vain runkoina tai esikuntina.
Esimerkiksi Viipurissa oli noin 30 vuotta sitten paljon jalkaväkeä, tykistöä ja iso armeijakunnan esikunta.
”Suomen rajan takana oli siis joukkoja, mutta todella suuret vahvuudet olivat kylmän sodan aikaan Keski-Euroopassa. Saksassa oli miljoona sotilasta molemmin puolin Länsi- ja Itä-Saksan rajaa.”
Joukkojen määrässä Suomen itärajan tuntumassa ei tapahtunut suuria muutoksia vuodesta 1945 Neuvostoliiton hajoamiseen ja kylmän sodan päättymiseen saakka.
”Suuri muutos tapahtui vuodesta 1991, kun joukkoja alettiin vähentää.”
Kylmän sodan päättyessä idässä ja lännessä todettiin, että tällaisia asevoimia ei enää tarvita, Visuri kertoo.
Kymmenessä vuodessa Venäjä veti kaikki joukkonsa pois Baltiasta. ”Itärajan takaisilta alueilta joukkoja vähennettiin kaikista eniten. Sinne ei jäänyt oikeastaan paljon mitään.”
Suomen rajan taakse Karjalan kannakselle jäi Kamenkaan (Perkjärvelle) prikaati, jossa oli noin 3 000 sotilasta. Seuraava oli Petsamossa Norjan rajalla. Karjalan kannaksen ja Petsamon välillä ei siis ollut yhtään Venäjän varuskuntaa yli 20 vuoteen.
Myös Itämeren laivastoa supistettiin niin, että vuoden 1991 40 sukellusveneestä oli 2000-luvun alussa enää kaksi jäljellä. Taso pysyi samana seuraavat 20 vuotta.
Itä-Saksassa oli maan yhdistyessä hirvittävä määrä Neuvostoliiton asevoimia.
Suomen rajan taakse alkoi kylläkin Saksasta tulla rautaa varastoihin vuodesta 1991 eteenpäin.
Itä-Saksassa oli maan yhdistyessä hirvittävä määrä Neuvostoliiton asevoimia. Sotilaita oli Visurin mukaan 380 000 ja panssarivaunuja tuhansia.
”Niiden siirtäminen itään oli aikamoinen operaatio”, kertoo Visuri.
Suomalaiset kävivät myös rakentamassa armeijalle tiloja Alakurttiin, Pietarin ympäristöön ja Moskovan lähelle. Saksalaiset rahoittivat Itä-Saksan tyhjentämistä ja suomalaiset kilpailivat urakoista - aivan kuin Kostamuksen kaivoskaupungin rakentamisen aikaan 1960-luvulla.
Alakurttiin tuotiin Itä-Saksasta kaksi helikopterirykmenttiä välivarastointia varten. Noin 60 helikopteria jätettiin kentän reunalle ilman ylläpitoa, Visuri kertoo.
Kolmine lentokenttineen Alakurtti oli sopiva paikka monen kymmenen helikopterin sijoittamiseen. Helikopterit menivät kohta romutuskuntoon.
Välivaihe kesti pari vuotta. Sen aikana Suomi kävi Moskovan kanssa keskusteluja siitä, jäävätkö joukot Suomen rajan taakse.
Myös maavoimien joukkoja tuotiin lisää varuskuntiin, esimerkiksi Pietarin seudulle. ”Muutaman vuoden kuluessa ne vähitellen häipyivät sieltä.”
Kymmenen vuotta sitten tilanne alkoi muuttua. Käynnissä on ollut pienimuotoinen kilpavarustelu Suomenlahdesta etelään, Visuri kertoo.
Uudenlainen kiristely alkoi Visurin mukaan Ukrainan tilanteesta 2013-2014. Ukrainassa nähtiin 2013 suurimmat mielenosoitukset sitten oranssin vallankumouksen, kun EU-myönteiset kansalaiset osoittivat mieltään presidentti Viktor Janukovytšia vastaan, hänen ajaessaan tiiviimpää suhdetta Venäjään.
Presidentti pakotettiin maanpakoon, ja vastatoimena Venäjä miehitti Krimin.
Venäjä alkoi siirtää joukkoja Ukrainan rajalle ja Mustanmeren rannalle vuodesta 2015 alkaen. Uusia joukkoja alkoi tulla myös Baltian maiden ja Puolan rajoille, Visuri kuvaa.
”Väestö on todella harventunut Aunuksessa ja Vienan Karjalassa.”
Venäjän pohjoisen laivaston maavoimatukialue Alakurtti supistettiin pois 2000-luvun alussa mutta otettiin uudelleen käyttöön viitisen vuotta sitten.
Pohjoisen laivaston alaisen prikaatin toimintasuunta on Pohjoinen jäämeri.
Rauhan ajan vahvuus prikaatissa on ollut noin 3 000 sotilasta, kertoo Visuri.
Venäjällä Suomen rajan tuntumassa on nykyään erittäin harvaan asuttua aluetta, Visuri kuvailee. Matkalla Sortavalasta Petsamoon ainoat asutuskeskittymät ovat Kostamuksessa ja Kalevala-Uhtualla.
Muuttoliike on ollut rajalta poispäin. ”Väestö on todella harventunut Aunuksessa ja Vienan Karjalassa.”
Hyväkuntoisia teitä ovat Laatokan itäpuolinen tie etelästä Murmanskiin sekä Sortavalan ja Petroskoin välinen uusi tie. Muuten tiestö on huonokuntoista metsäautotietä ja sitä on harvakseltaan.
”Suomeen tuotiin sieltä tukkeja, se on ollut oikeastaan tiestön ylläpidon perusta. Nyt eivät tukkiautotkaan enää rynkytä teitä pahempaan kuntoon.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








