Raision toimitusjohtaja: Viljan hankintahinnoissa nousupainetta, mutta kaksi vuotta sitten nähtyä hintarallia ei nähtäne
”Sekä sadon määrä että laatu on valitettavan heikko.”Raision toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi pohtii tänään julkistetussa osavuosikatsauksessa viljan hinnan kehitystä.
Hän toteaa, että viljasato oli kolmanneksi huonoin tällä vuosituhannella.
”Hinnat eivät kuitenkaan ole vielä liikkuneet huomattavasti, eikä käsitykseni mukaan näköpiirissä ole kaksi vuotta sitten nähtyä yhtä hurjaa hinnannousua. Hankintahinnoissa on joka tapauksessa painetta ylöspäin, koska sekä sadon määrä että laatu on valitettavan heikko.”
Raision kolmas vuosineljännes jatkoi Kuusniemen mukaan pitkälti samaa rataa kuin edellinenkin. Kuluttajat olivat varovaisia ostoissaan inflaation ja epävakaan taloustilanteen takia.
Kesän ja alkusyksyn aikana kuluttajamarkkinoiden kysyntä Suomessa on kuitenkin Raision näkökulmasta kohentunut jonkin verran. Yhtiön toisella päämarkkinalla Isossa-Britanniassa elinkustannuskriisi on edelleen haastanut Benecol-tuotteiden myyntiä.
Raision liikevaihto pysyi heinä-syyskuussa melko ennallaan viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.
Edellisenä vuonna suurin osa hinnankorotuksista oli tehty jo toisen vuosineljänneksen aikana, joten vertailukelpoisuus on jo varsin hyvä, Kuusniemi toteaa.
Yhtiön tuloskunto koheni huomattavasti: heinä-syyskuun vertailukelpoinen liiketulos nousi 7,4 miljoonaan edellisvuoden 6,5 miljoonasta. Nyt se oli 13,1 prosenttia liikevaihdosta, vuosi sitten 11,4 prosenttia.
Rahavirta rahoituserien ja verojen jälkeen oli Kuusniemen mukaan huomattavan vahva.
"Viime vuoden elokuussa käynnistetyn muutosohjelman myötä toimintamme kehittyy eri osa-alueilla ja näkyy asteittain myös tunnusluvuissamme”, Kuusniemi toteaa katsauksessa.
Sekä uuden juotavien ja lusikoitavien kasvipohjaisten tuotteiden tehtaan että uusitun pastalinjan käyttöönotto on Kuusniemen mukaan sujunut hienosti ja investointien takaisinmaksu on käynnistynyt hyvin.
”Uuden tehtaan osalta on huomioitava se, että Raisiolla ei ollut markkinaosuutta näissä kategorioissa aiemmin lainkaan ja tänään olemme vahva toimija Suomen markkinoilla markkinajohtajaa vahvasti haastaen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







