”Liha on yhtä halpaa kuin kissanhiekka”
Uusikaarlepyy (MT)
Sikayrittäjät ovat uskoneet ja luottaneet siihen, että sikojen hyvinvointiin ja terveyteen satsaaminen viime vuosina näkyisi parempana tuottajahintana. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, sanoo Suomen Sikayrittäjien toiminnanjohtaja Ari Berg.
”Tilanne on vakava. Kentältä tulee jatkuvasti hyvin huolestuneita yhteydenottoja. Näyttäisi, että hintataso ei ainakaan nouse syksyllä vaan päinvastoin laskee.”
Uudessakaarlepyyssä sikatilaa pitävä Johan Backlund sanoo, että suomalainen tuottaja haluaa olla luokan paras oppilas, mutta ulkomailta vyöryvää bulkkitavaraa vastaan taisteleminen on mahdotonta.
”Ulkomailla käytetään antibiootteja viisi kuusi kertaa enemmän kuin meillä. Sellaista ulkomaista lihaa suomalaiset syövät koko ajan esimerkiksi ravintoloissa.”
”Miten me täällä Suomessa pärjäämme? Jo nyt sianliha ja kissanhiekka ovat samassa hintaluokassa”, Backlund lohkaisee.
Häntä harmittaa, että Suomen harvat teurastamot eivät ole osuuskuntia vaan osakeyhtiöitä, joissa pörssikurssit ratkaisevat.
”Ja kaupan parissa ketjussa ruuan pitää olla halpaa, jotta saadaan asiakkaat sisälle ostamaan kaikenlaista Aasiassa tehtyä kamaa.”
Backlund kysyy jopa, miksi meidän pitää syödä niin paljon lihaa, kun pienempikin määrä riittäisi.
”Suomalaiset voisivat syödä vaikka 40 prosenttia vähemmän lihaa mutta he maksaisivat siitä vastaavasti erotuksen verran enemmän. Se tarkoittaisi enemmän tilaa eläimille ja vähän enemmän rahaa maanviljelijöille.”
Riitta Ryynänen
Ari Berg
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
