HS: Yt-asiamies selvittää MTK:n johdon toimintaa organisaatioremontissa
Organisaatio on muuttumassa, asiamies selvittää aloittiko MTK yt-neuvottelut liian myöhään. Henkilöstöä ei olla vähentämässä.Yhteistoiminta-asiamies on aloittanut tarkastuksen, jonka kohteena on Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton (MTK) ylin johto, kertoo Helsingin Sanomat. Noin viisi vuotta työskennellyt asiamies ei ole koskaan aikaisemmin käynnistänyt tarkastuksia.
Tarkastus on saanut alkunsa MTK:n sisältä lähteneestä tutkintapyynnöstä.
Helsingin Sanomien haltuunsa saaman tutkintapyynnön mukaan MTK:n johto on päättänyt ensin mittavista organisaatiomuutoksista ja käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut (yt) vasta päätösten jälkeen. Lain mukaan neuvottelut pitäisi käydä ennen päätöksentekoa.
MTK:n johtokunnan pitäisi päättää uudesta organisaatiosta ja nimityksistä keskiviikkona tai viimeistään ensi viikolla. Erilaisia uusia organisaatiomalleja on ollut syksyn aikana esillä useita.
Lain mukaan yt-neuvottelut pitää käydä ennen uudesta organisaatiosta päättämistä, jos muutoksilla on vaikutuksia työtehtäviin tai työsuhteisiin. Lain noudattamista valvoo yhteistoiminta-asiamies, joka tutkimiseen jälkeen voi kehottaa korjaamaan lainvastaisen menettelyn tai estää lainvastaisuuksien toistumisen.
MTK:n yt-neuvotteluissa ei ole mitään henkilöstön vähentämispyrkimyksiä, puheenjohtaja Juha Marttila kertoo. Hänen mukaansa mahdollinen juridinen virhe on osaamattomuutta eikä missään tapauksessa tarkoituksellisuutta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
