Ystävänpäivä 14.2. Sydänkakku
8 annosta
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
1/2 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
Kostutukseen
noin 1 dl maitoa
Täyte
2 dl mansikkahilloa
1 prk (200 g) mansikkarahkaa
2 dl kuohukermaa
Koristeluun
1 prk (2,5 dl) mansikkakermaa
2 tl mansikanmakuista tomusokeria
punaisia sydänmarmeladeja
Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita varoen munavaahtoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun sydämen muotoiseen vuokaan. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon rahka.
Kostuta pohjaa maidolla ja levitä päälle kerros mansikkahilloa. Lisää kerros rahka-kermavaahtoa.
Nosta toinen kakkulevy ja kostuta. Levitä mansikkahilloa ja kermarahkaa. Nosta kolmas levy päälle ja kostuta hiukan.
Vaahdota mansikkakerma ja mausta mansikanmakuisella tomusokerilla. Levitä vaahtoa kakun reunoille ja pursota pinta täyteen pieniä ruusukkeita. Halkaise marmeladit ja laita koristeeksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
