Tommi Lunttila nousi valtuuskunnan puheenjohtajaksi
Tommi Lunttila antaa äänensä MTK:n valtuus-kunnan puheen-johtaja-vaalissa,jonka hän voitti. Vaalin ajan puhetta johti Jari Laukkonen. Jari Leskinen ja HannuUitto laskivat äänet. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoTommi Lunttila, 22 ääntä, Jaakko Halkilahti, 21 ääntä. MTK:n valtuuskunnan uusi puheenjohtaja on Tommi Lunttila.
Se oli tulos valtuuskunnan keskiviikon kokouksen toisessa äänestyksessä. Ensimmäisellä kierroksella Keski-Suomen esittämä Lunttila sai 13, Varsinais-Suomen Halkilahti 10, Pirkanmaan Tiina Linnainmaa 9, Pohjois-Suomen Harri Peltola 7 ja Uudenmaan Kimmo Hovi 4 ääntä.
Äänestysmenettely oli sovittu sellaiseksi, että kierroksia on enimmillään kaksi. Kun kukaan ei saanut ensimmäisellä kierroksella yli puolia äänistä, toiselle kierrokselle menivät vain kaksi eniten ääniä saanutta.
Varapuheenjohtajiksi valittiin ilman äänestyksiä Tiina Linnainmaa ja Harri Peltola. Linnainmaa oli ennestäänkin 1. varapuheenjohtaja.
Äänestyksiä edelsi ehdokkaiden esittäytyminen. Sen jokainen hoiti sen puheenjohtajuuden arvoisesti.
”MTK edustaa minulle kaikkea, mitä maaseudulla asumiseen ja yrittämiseen tarvitaan. MTK on vaikuttavin etujärjestö, jota muut kadehtivat. Olisi tärkeää, että pystytään vastaamaan maaseutua ja maataloutta koskeviin haasteisiin yhteisellä äänellä”, Lunttila sanoi esittäytyessään. Itseään hän luonnehti avoimeksi ja helposti lähestyttäväksi.
37-vuotias Lunttila nousi puheenjohtajaksi toisen varapuheenjohtajan paikalta. Hänellä on Äänekoskella vuokramaineen 200 hehtaarin kasvinviljelytila 120 hehtaaria metsää, kuusi vuokrattavaa mökkiä ja koneurakointia.
Aiemmin Lunttila on ollut maaseutunuorten edustajana MTK:n johtokunnassa.
Valtuuskunta valitsee puheenjohtajistonsa vuodeksi kerrallaan. Nyt puheenjohtaja vaihtui pakostakin, kun Aarno Puttonen ilmoitti helmikuun lopussa olevansa estynyt hoitamaan tehtävää. Hän on osakkaana maatalousyhtymässä, johon kohdistuu eläinsuojelututkinta.
Uusimaa olisi halunnut, että puheenjohtaja olisi valittu sillä mielellä, että vuoden päästä asiaa voidaan harkita avoimelta pöydältä.
”Sillä tavoin jätämme oven auki Puttoselle, jos tutkinta osoittautuu aiheettomaksi. Tai voimme rauhassa miettiä valintaa; nyt jouduimme sen eteen lyhyellä varoitusajalla”, Kallepekka Toivonen perusteli.
Uudenmaan perustelut eivät saaneet vastakaikua, eikä uuden puheenjohtajan kaudelle asetettu mitään ehtoja. Lunttila itse tosin muistutti, että puheenjohtajan on ansaittava paikkansa joka vuosi.
Puheenjohtajan vaali päättyikin paitsi valittujen, myös Aarno Puttosen kukitukseen. Hänen työnsä valtuuskunnan puheenjohtajana sai kiitosta. Se on ollut arvojohtamista parhaimmillaan, johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila kehui.
Puttonen muistutti MTK:n työn olevan yhteispeliä.
”Luottamusmiehen kuuluu valvoa toimintaa, mutta luottaakin pitää – niin MTK:ssa kuin omalla tilallakin. Joskus se voi tosin johtaa yllätyksiin”, hän sanoi viitaten yhtymänsä tilanteeseen.
HENRIK SCHÄFER
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
