Valiokunta hyväksyi EU:n aluepolitiikan
BRYSSEL (MT)
Euroopan parlamentin aluekehitysvaliokunta hyväksyi keskiviikkona äänestyksissään EU:n aluepolitiikan suuntaviivat vuosille 2014–2020. Unionissa käytetään alueiden tukemiseen kaikkiaan 325 miljardia euroa seitsemän vuoden aikana.
Aluekehitysvaliokunnassa istuva suomalaismeppi Riikka Pakarinen (kesk.) on tyytyväinen tulokseen.
”Aluepolitiikka muodostaa kolmanneksen EU-budjetista, ja sen kautta pystytään panostamaan niin kasvuun kuin työpaikkojen luomiseen. Halusimme vahvistaa alueiden roolia ja mahdollistaa paikallisten toimijoiden osallistumisen ohjelmien suunnitteluun ja toimeenpanoon.”
Hän harmittelee kuitenkin sitä, että alueellisen yhteistyön budjetti jää kauas valiokunnan toiveista.
”Erityisesti Suomen itärajayhteistyön vuoksi kasvu olisi ollut tervetullutta. Jäsenmaiden hallituksissa rajat ylittävälle yhteistyölle ei ikävä kyllä ollut tässä vaiheessa riittävästi ymmärrystä.”
Pakarinen on toiminut parlamentin raportoijana Euroopan alueellisen yhteistyön tavoitteen sekä liberaaliryhmän pääneuvottelijana Euroopan aluekehitysrahaston osalta.
Europarlamentaarikot ovat päässeet jäsenmaiden kanssa yhteisymmärrykseen pääosasta aluepolitiikkaa koskevaa lainsäädäntöä. Tavoitteena on, että lakitekstit voitaisiin hyväksyä parlamentin täysistunnossa lokakuussa.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
