Viitasaarella S- ja K-kaupassa kotimaisuusaste on 80 prosentin tienoilla
S-ryhmä painottaa niin valtakunnallisesti kuin paikallistasollakin halpuutusta ja kotimaisuutta.
K-ryhmä lanseerasi syyskuun alussa Tuottajalle kiitos -kampanjan, jonka piiriin lukeutuvista tuotteista maksetaan tavanomaista parempi tuottajahinta. K-kauppiaat Heidi Varrio-Koskiranta ja Sami Koskiranta tutkivat kampanjaan sisältyvää maitotölkkiä Viitasaarella keskiviikkona. Kuva: Petteri KivimäkiK-ryhmän toimintamalli poikkeaa S-ryhmästä ja Lidlistä siten, että jokainen K-kauppias on yksityinen yrittäjä.
Heidi Varrio-Koskiranta ja Sami Koskiranta ovat kauppiaina K-Supermarket Viitasaaressa.
”Me ollaan kaikki itsenäisiä yrittäjiä”, Heidi toteaa.
”Ketjuhan mekin ollaan, mutta jokainen kauppa on yrittäjävetoinen ja toiminnassa korostuu yrittäjän vastuu.”
K-kauppias saa vaikuttaa oman kauppansa tuotevalikoimaan, hintoihin ja aukioloaikoihin.
”Käytännössä mennään aika pitkälti suositusten mukaan. Välillä tehdään kauppakohtaisia ratkaisuja.”
Noin 80 prosenttia K-Supermarketin tuotteista on kotimaisia. Niistä Viitasaarelta ja lähialueilta tulevat muun muassa leivät, hunajat, perunat, tomaatit ja kurkut.
”Lisäksi lihajalosteita saapuu Laukaasta. Kesko neuvottelee pitkäaikaisia sopimuksia tuottajien kanssa. Itse voimme sopia pienten tuottajien kanssa tapauskohtaisesti myös pienemmistä eristä”, Sami kertoo.
Heidin mielestä kotimaisesta ruuasta puhuttaessa on huomioitava laatukriteerit.
”Kaikessa ei voi mennä hinta edellä, niin se vain on.”
S-market Viitasaaren marketpäällikön Mika Viitalan mukaan noin 80 prosenttia kaupan elintarvikkeista on kotimaisia.
”Vihannesosastolla on paljon paikallisia diilejä. Myös kalasäilykkeitä, leipää ja hunajaa tulee paljon lähiseudulta. Paikallisen kalan myynnissä olemme yksi Keskimaan suurimmista marketeista”, Viitala kertoo.
Tuotteiden hinnat määrittelee SOK. Paikalliset toimittajat tekevät sopimuksensa suoraan Osuuskauppa Keskimaan kanssa.
S-ryhmän halpuutuskampanjat näkyvät paikallistasollakin.
”Ei halpuutus ole mihinkään unohtunut, mutta sen rinnalla ovat hyvät arvot: paikallisuus ja kotimaisuus.”
S-pankkivastaava Eija Vesterisen mukaan Lidlin markkinoille tulo on luonut hintapainetta.
”Meidän pitää vahvistaa vahvuuksiamme. Kotimaisuus, hinta, keskittämisedut kaupan ja pankin palveluista ja hyvä palvelu ovat asioita, joihin keskitymme.”
MT vieraili myös Viitasaaren Lidlissä, mutta paikallinen myymäläpäällikkö ei antanut haastattelua. Lidl hoitaa kaiken mediaviestintänsä keskustasolta käsin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
