Mummolle maalla luvataan palvelut kotiin
Lauri Salminen Sujuvasti suomeksi. Lijia Ma ja Liisa Timonen vaihtavat kuulumisia yksityisessä helsinkiläisessä hoivakodissa Virekoti Sofia ja Severissä. Kuva: Viestilehtien arkistoAliravitsemusta, myrkyttäjähoitajia, yksinäisyyttä ja pompottelua.
Sitäkö vanhustenhoito Suomessa on?
Voi olla, mutta nyt siihen tulee muutos.
”Työryhmä on onnistunut tekemään jotakin aivan uutta: kokonaisvaltaisen näkemyksen siitä, miten iäkkäiden ihmisten hoivaa tulee kehittää.”
Näin sanoi peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) torstaina Helsingissä, missä parikymmenhenkinen ohjausryhmä luovutti hänelle luonnoksen uudeksi vanhuspalvelulaiksi.
Viime keväästä istuneessa ryhmässä ovat olleet edustettuina maan parhaat asiantuntijat ja myös vanhusten edustajia.
Ryhmä vaikutti tyytyväiseltä työhönsä. Uuden lain uskotaan parantavan vanhustenhoidon laatua ja sitä kautta koko alan imagoa.
Kun laki tulee voimaan jossakin vaiheessa ensi vuotta, mikä muuttuu maalla asuvalla mummolla?
”Koko lain lähtökohta on, että mummo maalla saa lähtökohtaisesti palvelut kotiinsa”, ohjausryhmän puheenjohtaja, kansliapäällikkö Kari Välimäki sanoo.
Ajatuksena ovat hänen mukaansa lähipalvelut ja kotona pärjäämisen tukeminen. Jos kotihoito ei riitä, vuorossa on palveluasuminen ja vasta viime hädässä laitoshoito, jota pyritään nyt vähentämään.
Esimerkiksi kotipalvelun voi tarjota myös yksityinen yritys, mutta niiltäkin vaaditaan laatua. Välimäen mukaan yksi kilpailutuksen keskeinen kriteeri voisi olla hoitosuhteen jatkuvuus.
Uuden lain mukaan palvelua hakeneen vanhuksen palvelun tarve on selvitettävä viipymättä, vanhuksen toimintakyky on arvioitava ja hänelle laadittava palvelusuunnitelma.
Kiireelliset palvelut pitää saada ”viipymättä”, kiireettömät kolmen kuukauden kuluessa palvelupäätöksestä.
Kunnat velvoitetaan nimeämään vanhukselle vastuutyöntekijän, joka neuvoo ja pitää yhteyttä muihin tahoihin.
Joka kuntaan tulee vanhusneuvosto, joka kertoo päättäjille vanhusten tarpeista.
Palvelun laatua parannetaan sillä, että kuntien tulee tehdä omavalvontaa ja raportoida vuosittain muun muassa laadusta, odotusajoista ja toimitiloista. Palautetta kerätään niinikään vuosittain vanhuksilta, omaisilta sekä vanhusneuvostolta. Henkilöstöltä kysytään henkilöstömäärästä ja osaamisesta.
Laki koskisi vanhuuseläkeiässä olevaa väestöä.
Aiempi ministeri Paula Risikon (kok.) valmistelema lakiluonnos keräsi kevään lausuntokierroksella risuja. Siitä puuttuivat numeroin ilmoitetut vaatimukset henkilöstön määrästä hoivayksiköissä.
Guzenina-Richardsonin luonnoksesta ne puuttuvat edelleen, vaikka hän lupaili minimimitoituksia laitoshoitoon ja jopa sakkoja mitoitusten alittamisesta. Hän katsoo nyt, ettei numeroita tarvita, koska uusi luonnos menee ”syvemmälle”.
Nykylaki sisältää vain suosituksia, eivätkä kunnat noudata niitä.
Kansliapäällikkö Välimäen mukaan henkilöstön määrä on vaikeaa arvioida, kun hoidettavien määrää ja hoidettavuutta ei aina tiedetä.
”Ongelma on, jos hoitajien suhde hoidettaviin kasvaa, kustannukset voivat nousta hyvin nopeasti mutta laatu ei parane”, Välimäki perustelee.
Laki jättää sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) mahdollisuuden laatia esimerkiksi henkilöstön mitoituksesta erityinen asetus.
Lain laadinnassa mukana ollut Kuntaliitto jätti oman lausumansa, jossa se vastustaa asetuksenantovaltuutusta.
Perusteluna on raha. Hyvää laatua voi saada vähälläkin henkilöstöllä.
Uusi lakiesitys maksaa STM:n mukaan 100 ja Kuntaliiton mukaan 200 miljoonaa euroa.
Välimäen mukaan uusi laki tukee hallituksen ajamaa kuntauudistusta, sillä se edellyttää kunnilta laajaa vanhusosaamista. Siihen eivät pysty kaikki kunnat yksin.
EIJA POUTANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
