Ukkonen tuhosi metsää Haukiputaalla
”Kapea rintama on vetänyt totaalituhon”, kertoo metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja. Salamointi oli eilen poikkeuksellisen rajua Pohjois-Pohjanmaalla.Pohjois-Pohjanmaalla eilen riehunut ukkonen tuhosi metsää Haukiputaalla.
”Kapea, kilometrin levyinen rintama on vetänyt totaalituhon,” kuvaa toiminnanjohtaja Mikko Harju Oulun seudun metsänhoitoyhdistyksestä.
Harju on tiistai-aamuna tarkastamassa tuhoja. Hän miettii, onko tuhoja tehnyt syöksyvirtaus tai trombi.
Puita on katkennut 4–5 metrin korkeudelta, osa on mennyt kokonaan. Vahingot lasketaan Harjun mukaan tuhansissa kuutioissa.
Vastikään harvennettu kasvatusmetsä menee uusiksi.
”Tuhot ovat yllättävän isot, en olisi uskonut, että tämän näköistä voisi olla”, Harju kuvailee.
”Myös tonteilla on aika paljon puita mökkien ja saunojen päällä.”
10 000 salamaa
Salamointi oli eilen poikkeuksellisen rajua Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla Taivalkosken ja Pudasjärven kunnan rajalla, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman .
Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa iski eilen 10 000 salamaa.
Taivalkosken, Jokijärven ja Tyrävaaran alueella oli eilen illalla 560 Fortumin asiakasta ilman sähköä.
Salamanisku hajotti muuntajan ylijännitesuojat Taivalkoskella. Sähkökatko kesti pisimmillään iltaseitsemästä puoleenyöhön.
Myös Oulun seudun sähkö tiedottaa, että ukkosrintama aiheutti eilen katkoksia.
Pisimmät sähkökatkot olivat Vaalan keskustassa, jossa jakelu keskeytyi kahdesti noin kolmen tunnin ajaksi. Myös Lumijoella oli noin kolmen tunnin keskeytys. Utajärvellä sähköt katkesivat noin tunniksi 290 asiakkaalta.
Katkot johtuivat ukkosen aiheuttamista oikosuluista ja johtojen päälle kaatuneista puista. Viat saatiin korjattua illalla.
Helteet ja ukkoset loppuvat
Oulussa oli eilisiltaan mennessä satanut 32 milliä, joista 26 tuli kahden tunnin sisällä. Ukkoskuurot saivat kaupungin tulvimaan, kun vesi tukki viemäreitä.
Kovin Oulun Vihreäsaaressa mitattu tuulenpuuska oli 19 metriä sekunnissa.
”Kosteimmat ilmamassat ovat siirtyneet jo Suomen itäpuolelle. Vastaavia ukkosia ei ole odotettavissa”, Nyman kertoo.
Myös eilen Lieksan Lampelassa mitattu kesän korkein lämpötila, 31 astetta, jäänee ennätykseksi.
Ilmatieteen laitoksen mukaan samanlaisia helteitä ei enää lähipäivinä nähdä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

