Aleneeko puun hinta, jos sen kuljetuskustannukset nousevat dieselveron vuoksi? MTK: Tuskin, tuotantoa voi siirtyä ulkomaille
Työryhmän arvio puun hinnan mukautumisesta dieselveron nousuun saa MTK:n metsävaltuuskunnan Mikko Tiirolalta täystyrmäyksen.
Tiirola pitää Valtiovarainministeriön lähestymistapaa käsittämättömänä. Metsäteollisuuden ahdinko johtaisi hänen mukaansa lopulta kok kansantalouden kurimukseen. Kuva: Petteri KivimäkiMTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola on tyrmistynyt valtiovarainministeriön tiistaina julkaiseman liikenneverotusraportin sisällöstä.
Raportissa muun muassa haluttiin nostaa dieselin veroja, ja arvioitiin muiden kustannusten, kuten puun hinnan ja työvoimakulujen mukautuvan ja pehmentävän veronkorotuksen iskua metsäteollisuudelle.
Tiirola pitää todennäköisempänä, että kustannusten kasvu ajaa metsäteollisuuden tuotantoa ulkomaille.
"Valtiovarainministeriön näkökulman pitäisi olla yhteisen kakun kasvattaminen. Jos metsäteollisuuden kannattavuus heikkenee ja se johtaa kotimaisen tuotannon vähenemiseen, niin koko kansantalous kärsii siitä. Se taas johtaa käytännössä leikkauksiin."
Hän muistuttaa, että yksi jalostettu puukuutio tuo Suomen kansantaloudelle jopa 200 euroa arvonlisää. Kilpailukyvyn turvaaminen onkin tärkeää markkinoilta syrjässä olevassa maassa.
Tiirola pitää raporttia huolestuttavana, mutta sen ehdotusten toteutumista epätodennäköisenä.
"Hiukset pystyssä raporttia luin, mutta tuntuu täysin mahdottomalta, että tämän tyyliset skenaariot menisivät läpi poliittisesta päätöksenteosta."
Raportissa huomioitiin, että kuljetuskustannusten nousu voi vähentää metsän hakkuita Suomessa. Sillä nähtiin raportissa myös hopeareunus: Vähenevät hakkuut lisäisivät hiilinieluja ja nopeuttaisivat näin kansallisiin ja Euroopan Unionin päästötavoitteisiin pääsyä.
Tiirola muistuttaa, että puun kulutus on globaalilla tasolla kasvussa. Jos puuta ei jalosteta Suomessa, sitä jalostetaan jossain muualla, missä ympäristöarvoja ei valvota yhtä tiiviisti.
Myös Suomessa hiilensidonta voi pitkällä aikavälillä hidastua, jos puun kysyntä laskee ja metsiä hoidetaan siksi heikommin.
Tiirolan mukaan päästövähennyksiä metsäteollisuuden raskaaseen liikenteeseen tulisikin nopealla aikataululla hakea nestemäisten biopolttoaineiden kustannuskilpailukyvystä huolehtimisesta niin, ettei niiden käyttö lisäisi kohtuuttomasti kuljetusten kustannuksia. Teknologian kehittyessä hän toivoo myös biokaasun käytön tulevan mahdolliseksi myös raskaassa liikenteessä.
Lue lisää:
Liikenneverotusta pohtinut työryhmä: Puun hinta joustaa, kun kuljetuskustannukset nousevat
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

