Valio kiistää Kilpailuviraston tulkinnan väärinkäytöksistä
Meijeriyhtiö Valio ei hyväksy Kilpailuviraston tulkintaa yhtiön määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä perusmaitojen markkinoilla. Yhtiö valittaa jättisakoistaan ja maksaa jälkitilin tuottajille aiotusti.Kilpailuvirasto vaati torstaina markkinaoikeutta määräämään Valiolle 70 miljoonan euron sakot toiminnastaan.
”On Valio määräävässä markkina-asemassa tai ei, toimimme aina rationaalisesti. Se tarkoittaa, ettei mitään kilpailusäännöksiä rikota”, Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen vakuuttaa.
Toteutuessaan sakko vastaisi suuruudeltaan Valion tuottajilleen tälle vuodelle kaavailemaa 3,5–4 sentin jälkitiliä tuotetulta maitolitralta. Tämä ei ole Laaksosen mukaan uhattuna.
Päätös saataneen vasta 2014
Itse kiistassa kyse on Valion perusmaitojen hinnoittelusta kaupalle. Kilpailuviraston mukaan Valio on pyrkinyt sulkemaan markkinat kilpailulta laskemalla perusmaitojen hinnat alle omien tuotantokustannustensa.
Valion mielestä hyvä tilityshinta maidontuottajille perustuu yrityksen erikoistuotteiden hyvään tuottoon, eikä sitä voida laskea perusmaitotuotteiden kustannukseksi. Hintoja on yhtiön mukaan jouduttu laskemaan halvan tuontimaidon alettua vallata markkinoita.
”Kilpailuviraston vaatimus tarkoittaa, ettei Valio saisi tarjota asiakkailleen perusmaitoja tuontituotteiden kanssa kilpailukykyiseen hintaan”, toimitusjohtaja Laaksonen toteaa.
Valio ei aio tyytyä Kilpailuviraston vaatimuksiin. Se on valmis aloittamaan vaaditut toimenpiteet, mutta hakee samalla toimenpidekieltoa markkinaoikeudelta ja käynnistää valitusprosessin. Päätös asiassa saataneen vuoden 2014 aikana.
AIMO VAINIO
JUSSI MARTIKAINEN
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

