MTK esillä Savonlinnan torilla
Maataloustuottajain Keskusjärjestön MTK:n liittokokous kokoaa Etelä-Savoon Savonlinnaan torstaiksi ja perjantaiksi noin kuusisataa maatalouden, metsätalouden ja maaseutuyrittäjyyden keskeistä luottamus- ja toimihenkilöä.
Päävastuu kokouksen järjestelyistä on ollut MTK:n keskusliitolla. Paikalliset tuottajayhdistykset MTK Etelä-Savo ja Metsänomistajien Liitto Järvi-Suomi ovat olleet järjestelyissä vain tukena, kertoo MTK Etelä-Savon toiminnanjohtaja Vesa Kallio. Järjestelyt ovat tähän asti sujuneet Kallion mukaan hyvin.
MTK näkyy kaksipäiväisen kokouksen aikana myös Savonlinnan torilla. Torilla esitellään MTK:ta järjestönä sekä kokousvieraille että torikävijöille.
Paikallisia tuottajia torilla edustavat Suur-Savon Lampurit.Itä-Savon metsänhoitoyhdistyksen teltalla esitellään yhdistyksen palveluita metsänomistajille.
Kävijöille on luvassa kilpailuja sekä esitteitä.Yhdistys kertoo myös metsätilojen myyntipalvelusta.
”Tuomme esille ministerinkin tärkeänä pitämää metsänhoitoyhdistystoimintaa”, kertoo Itä-Savon metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Huupponen.
Savonlinna tunnetaan erityisesti Olavinlinnasta ja siellä järjestettävistä oopperajuhlista.
SAARA NIKKARI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
