Työelämän pelisäännöt hukassa akateemisilta
EK:n puheenjohtaja Ole Johansson patistaa luottamusmiehiä kysymään, onko kesätöihin otettu riittävästi nuoria.Yliopisto-opiskelijat tuntevat työelämän pelisäännöt muita opiskelijanuoria heikommin.
He myös arvioivat saaneensa opinahjostaan kaikkein heikoimmat valmiudet työelämää varten, valtakunnallinen opiskelijakysely paljastaa.
T-Median ja Taloudellisen tiedotustoimiston kyselyyn vastasi maalis-huhtikuun vaihteessa 822 yliopistossa, ammattikorkeakoulussa tai ammattiopistossa opiskelevaa nuorta.
Kyselyn mukaan 80 prosenttia ammattiin opiskelevista nuorista arvioi olevansa valmiita siirtymään työelämään.
Viidennes vastaajista kuitenkin epäröi, osaako tuoda omaa osaamistaan esiin.
Tärkeä ensimmäinen työpaikka
Epävarmuus korostui erityisesti yliopistolaisten vastauksissa. Sitä voi selittää se, ettei yliopistosta välttämättä valmistuta selkeään ammattiin.
”Yliopisto-opiskelijat kaipaavat enemmän työharjoittelua koulutukseen”, kertoi T-Median tutkija Maria Vesanen perjantaina Valmistu töihin -kiertueen avaustilaisuudessa Helsingissä.
Taloudellisen tiedotustoimiston ja Elinkeinoelämän keskusliiton kiertue kulkee kahdeksalle paikkakunnalle, seuraavaksi Kuopioon 23.4., Turkuun 2.5. ja Ouluun 15.5.
Tarkoituksena on saada yritysmaailmaa innostumaan oppilaitoksista valmistuvien nuorten palkkaamisesta.
”Vaille ensimmäistä työpaikkaa jäävä yksilö liittyy helposti pettyneiden nuorten sukupolveen, joka pettymyksen lisäksi kokee häpeää, turhautumista ja jopa vihaa yhteiskuntaa kohtaan”, Taloudellisen tiedotustoimiston toimitusjohtaja Kari Väisänen sanoi.
Luottamusmiehet töihin
Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Ole Johansson haastaa ay-liikettä mukaan nuorten työllistämiseen.
”Ay-liike ei ole osoittanut riittävää mielenkiintoa näitä asioita kohtaan. Odotan, että työpaikkojen luottamusmiehet menevät pomon huoneeseen kysymään, onko otettu riittävästi nuoria kesätöihin”, sanoi Johansson.
”Suomeen ei tule uutta Nokiaa, vastuu jakautuu monille toimialoille ja yrityksille”, totesi elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.).
Ministeri näkee yrittäjyysliikkeen elävän Suomen yliopistoissa, mikä on uutta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

