Uutistausta: Tuleeko Venäjästä suurvalta?

Venäjän presidentti Vladimir Putin ponnistaa viimeiselle kuuden vuoden presidenttikaudelleen, kirjoittaa Jarmo Mäkelä. Kuva: Lari Lievonen

Korruptio on hinta, jota Venäjä maksaa siitä, että siirtymä neuvostososialismista venäläiseen markkinatalouteen tapahtui rauhanomaisesti. Pitkän historiansa aikana Venäjä ei koskaan ole ollut yhtä korruptoitunut kuin se on nyt.

Tämä on tosiasia, jonka Venäjällä toimivat liikemiehet ja heidän edustajansa tietävät hyvin – joskaan he eivät koskaan sano sitä ääneen.

Nyt ilmiöstä puhuttiin Tallinnassa viikonvaihteessa pidetyssä Lennart Meri -konferenssissa.

Aiheen nosti esiin, suljetussa istunnossa, tunnettu venäläinen tutkija, jonka akateemisia ansioita tai poliittista kokemusta ei voida asettaa kyseenalaiseksi.

Hän halusi näin selittää, miksi kaikki toimet korruption kitkemiseksi Venäjällä ovat epäonnistuneet.

Yleensä ilmiötä puolustellaan niin, että se on kuin öljy, joka helpottaa tavallisen ihmisen arkielämää lukemattomin eri tavoin.

Yhteiskunnan kannalta lahjonta on kustannus, jonka myötä yhteiskunnallisesti hyödyllisin ratkaisu voidaan syrjäyttää huonomman eduksi, virkoihin voidaan valita lahjattomia hakijoita tai rikollinen jättää tuomitsematta ja syytön heittää vankilaan.

Sen lisäksi, että Venäjä on korruptoituneempi kuin koskaan, se on myös vauraampi kuin koskaan. Lahjontaan riittää rahaa, järjestelmää ylläpitäviä voimia – tässä tapauksessa armeijaa, sekurokratiaa ja oligarkkeja – voidaan voidella loputtomiin ja ulkomailla voidaan myötämieltä ostaa tavalla, joka levittää korruption myös meille.

Tämä on perusta, jolta presidentti Vladimir Putin ponnistaa viimeiselle kuuden vuoden presidenttikaudelleen. Kukaan ei vakavasti usko, että sen aikana tapahtuisi olennaisia muutoksia.

Tosin uudistusmielisen talousmiehen Aleksei Kudrinin johdolla valmistui äskettäin asiakirja, jossa osoitettiin, kuinka Venäjän noudattama ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli ollut maan oman kansantalouden kannalta vahingollista.

Siinä suositeltiin poliittista liennytystä lännen suuntaan, jotta Venäjälle tärkeät ulkomaiset kauppa- ja taloussuhteet saataisiin toimimaan normaalisti ja lännen pakotteiden asteittaisesta poistamisesta päästäisiin neuvottelemaan.

Presidentin lähipiiristä muistion laatijoille muistutettiin, että näinhän on itse asiassa toimittu koko ajan. Mitkään muutokset eivät siis olisi tarpeen, eikä mikään myöskään muuttunut – paitsi että Kudrin itse nimitettiin korkeaan valtion virkaan.

Sekä venäläiset että ulkomaiset asiantuntijat ovat suhteellisen yksimielisiä siitä, mitkä ovat Putinin politiikan perimmäiset tavoitteet: pitää Venäjä yhtenäisenä, hankkia sille tunnustettu asema yhtenä maailman johtavista suurvalloista ja pysyä itse vallassa niin pitkään kuin mahdollista.

Valtion yhtenäisyyden säilyttäminen varmistetaan henkilökultilla, ylhäältä käsin ohjastetulla medialla sekä pitämällä yllä mielikuvaa jatkuvan ulkoisen uhan alla elävästä isänmaasta.

Venäjän kansainvälisen aseman tunnustamisen kannalta paras ratkaisu olisi uusi Jaltan sopimus, jossa keskeiset valtiot sopisivat keskenään etupiireistä. Jos tämä ei ole mahdollista, länsimaiden sisäisiä ja niiden keskinäisiä erimielisyyksiä pyritään käyttämään hyväksi kaaoksen ja lamaannuksen aikaansaamiseksi. Myös tämän tien päässä Venäjä näkee mahdollisuuden sanella muille omat ehtonsa.

Venäjän historiassa on nyt päättynyt Pietari Suuren ajoista alkanut 300 vuoden ajanjakso, jonka aikana Venäjä piti Eurooppaa sekä esikuvanaan että tukenaan. Nyt EU ei Venäjän silmissä ole edes varteenotettava geopoliittinen toimija – niitä ovat sen itsensä lisäksi vain Yhdysvallat ja Kiina.

Presidentti Putinin suunnitelma Venäjän suurvalta-aseman palauttamisesta rakentui alun perin Euraasian Unionin idean ympärille. Ilman Ukrainaa se ei kuitenkaan voinut toteutua. Krimin miehityksen ja katastrofiksi kääntyneen Itä-Ukrainan sodan tuloksena Venäjä menetti Ukrainan lopullisesti. Vihollisuuksien päätön ja kallis jatkaminen palvelee nyt enää vain yhtä tarkoitusta: se estää Ukrainan liittymisen Natoon.