Kotimaa

Lidliltä uusi pohjanoteeraus: Tällä kertaa markkinoi saksalaista makkaraa Hyvää Suomesta -merkin kanssa — "Pahoittelemme tapahtunutta"

Joensuulainen MTK:n johtokunnan jäsen Asko Miettinen oli huomannut virheellisen markkinoinnin Lidlin mainoslehdestä.
Kuvat: Jaana Kankaanpää, Asko Miettinen / Kuvitus: Juho Leskinen
Lidlin mainoslehdessä mainostettiin makkaraa, jonka lihan alkuperämaa on Saksa, Hyvää Suomesta -merkin kanssa.

MTK:n johtokunnan jäsen Asko Miettinen Joensuusta julkaisi eilen sunnuntaina Twitterissä kuvan, jossa Lidlin mainoksessa Manchego sriracha -grillimakkaraan on liitetty Hyvää Suomesta -merkki. Samaisessa mainoksessa kuitenkin lukee, lihan alkuperäismaa on Saksa.

"Lidlillä on tätä harhaanjohtamista jatkunut jo pitempään. Heillä ei tunnu olevan kiinnostusta tilannetta korjata. Pyritään tekemään ulkomaisia tuotteita kotimaiseksi tällaisilla tempuilla."

"Voi sanoa, että nyt tuli uusi pohjanoteeraus."

Miettinen oli huomannut virheen perjantaina postin jakelun mukana tulleessa Lidlin mainoslehdessä.

Lidlin mukaan kyse on inhimillisestä virheestä.

"Joskus meille sattuu virheitä, joka on ikävää, mutta inhimillistä. Olemme huomioineet tämän jo aiemmin markkinoinnissamme ja olleet myös Ruokatiedon kanssa yhteydessä. Pahoittelemme tapahtunutta", kommentoi Lidlin viestintäasiantuntija Sanna Mämmi Maaseudun Tulevaisuudelle.

Lue lisää:

Ruokatieto käsitteli Lidlin kanssa virheellisen Hyvää Suomesta -merkin käytön jo perjantaina — "Tilanne ei aiheuta seuraamuksia"

Kolumni: Kaupallista isänmaallisuutta vai isänmaallista kaupallisuutta?

Mitä ihmettä? Lidl markkinoi oman tuotemerkkinsä kaurajuomaa kotimaisen maidon suurella osuudella

Lidlin monien tuotteiden pakkaukset muistuttavat erehdyttävästi kilpailijoiden tunnettujen tuotteiden pakkauksia – näin kauppajätti kommentoi asiaa

Näin Lidl selittää Suomen lipulla varustettua ulkomaista paistirullaa: "Logo on oikealla paikallaan, koska liha on valmistettu Suomessa"

Lue lisää

Lidlillä pyyhkii hyvin – Ketju saavutti 78,7 miljoonan euron liikevoiton ja tekee kauppaa 9,5 prosentin markkinaosuudella

Suomalaiset suosivat yhä enemmän kotimaista — yli 60 prosenttia aikoo tulevaisuudessa lisätä suomalaisen ruuan ostamista

Lidl vetää myynnistä karamellisoituja pähkinöitä – sisältävät syöpää aiheuttavaa ainetta

Video: Rap-artisti PastoriPike kampanjoi kotimaisten kasvisten käytön ja arvostuksen lisäämiseksi