Sahoihin en ainakaan koske, ajattelin, ja sitten olinkin jo raivurin varressa
Metsätöistä voi nauttia paremmin narusta käynnistyvän kahvakuulan kanssa, kun varusteet ovat kunnossa ja turvallisuusasiat selvää kauraa.
Pienestä pitäen olen omaksunut peppipitkätossumaisen asenteen: ”Sitä en ole koskaan ennen kokeillut, joten selviän siitä varmasti!” Kuva: Jarno Mela1.7.202617:00
Pienestä pitäen olen omaksunut peppipitkätossumaisen asenteen: ”Sitä en ole koskaan ennen kokeillut, joten selviän siitä varmasti!” Tällä asenteella lähdin myös metsänomistamiseen.
Aluksi kauhistutti ja pelotti hirveästi, että tehdäänkö kaikki oikein. Sahoihin en ainakaan uskalla koskea. Nehän voi viedä vaikka koko käden, jos huonosti käy.
Varmuutta alkoi kuitenkin pikkuhiljaa löytyä, kun tajusimme, ettei metsäasioihin ole yhtä ja ainoaa oikeaa ratkaisua; me voimme itse päättää, mitä meidän metsässä touhutaan. Tietoahan se vaati, ja sitä sai opiskelemalla.
Kiinnostuksen kipinän sytyttyä hain metsänomistajakouluun. Se olikin ovelasti järjestetty. Tietopuolen lisäksi opeteltiin taitoja: ensiapukurssi, sahojen huolto ja terien teroitukset ja sitten – hups – oltiinkin raivaussahan kanssa metsässä taimikkoa raivaamassa ja pian moottorisahan kanssa tekemässä ensiharvennusta. Tärkeää oli muistaa ottaa maastopäivän nuotiolle makkarapaketti evääksi.
Turvakengät minulleko, joka nuoruuteni olin keikkunut korkkarit jalassa?
Koulun kalustolla pääsi kokeilemaan eri merkkisiä ja kokoisia raivureita ja sahoja. En ollut tullut ajatelleeksikaan, kuinka erilaista on raivata pidemmän tai lyhyemmän putken sahalla. Pidemmän kanssa meinasi olla pusikossa solmussa ja lyhyemmällä putkella ei meinannut ylettyä pitkäoksaisen kuusen rungolle asti.
Moottorisahoissa naisen käteen jo keskikokoinen saha tuntui valtavan painavalta kahvakuulalta. Pienempi saha taas leikkikoneelta lyhyen laippansa kanssa. Joku saha hörähti helposti käyntiin, toista sai kiskoa hullun lailla.
Yksi asia tuli erityisen selväksi – turvallisuudesta on huolehdittava. Turvavarusteet kengistä kypärään ovat ihan peruskauraa metsänomistajalle.
Metsurin vaatteissa on monenlaista valinnanvaraa. Ei vain niitä kankeita hiertäviä henkselihousuja. Pömppömahan kanssa yhteensopivien vaatteiden löytäminen ei ole kaikista helpoin homma.
Ensimmäisten omien turvakenkien ostaminen oli aika outoa. Turvakengät minulleko, joka nuoruuteni olin keikkunut korkkarit jalassa? Sellaiset klohmot piti sitten ostaa, että metsähommiin pääsi.
Kehtaisiko sellaisia edes pitää jalassaan. Turvakengät osoittautuivat kuitenkin parhaiksi kengikseni ikinä! Niillä on tassuteltu ympäri vuoden koiralenkeillä mutta myös kesäkuumalla partioleirien keittiöillä.
Enää ei voinut lopettaa tankillisen jälkeen sahaamista jumissa olevan niskan ja lytyssä olevan rintavarustuksen takia.
Ensimmäiset raivaussahavaljaat olivat hankalat. Millään en meinannut saada niitä säädettyä niin, ettei ne olisi jostain päin hanganneet tai painaneet.
Voi sitä onnea, kun mies oli huomannut jossain valjaat, jotka sai säädettyä rintavammallekin sahurille sopivaksi! Enää ei voinut lopettaa tankillisen jälkeen sahaamista jumissa olevan niskan ja lytyssä olevan rintavarustuksen takia.
Oikeanlaisen koulutuksen ja itselle sopivan varustuksen kanssa metsähommissa on kiva haastaa itseään. Peppinä selvisin siitäkin pulssin lyödessä tuhatta ja sataa, kun tukkimänty tömähti tantereeseen.
Yhtä asiaa en vain ymmärrä. Miksi puoli tuntia metsurin tamineiden pukemisen jälkeen on aina järjetön hiki?
Kolumnisti Outi Pettersson on Kangasalla asuva diplomi-insinööri, josta tuli vahingossa metsänomistaja.Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
