MTK:n Marttila arvostelee komission suojelusuunnitelmia: "Lahja fossiilitaloudelle ja isku ilmastotavoitteille"
EU-komissio haluaa asettaa vanhat metsät tiukkaan suojeluun. MTK:n mukaan kokonaiskuva metsien merkityksestä hämärtyy.
Juha Marttilan mielestä luonnonkirjon tärkeimmät vaalijat, metsänomistajat ja viljelijät, on unohdettu. Kuva: Kari SalonenMTK on huolissaan biotalouteen liittyvien näkökulmien puutteesta EU:n uudessa monimuotoisuusstrategiassa. Komission esittämät toimenpiteet eivät ole suomalaisen maa- ja metsätalouden kannalta tasapainoisia.
"Rajoitelähtöinen strategia on merkittävä riski vastuullisen maa- ja metsätalouden mahdollisuuksille tuottaa kestäviä ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin. Komissio unohtaa, että kestävää kiertotaloutta ei ole ilman kasvavaa biotaloutta. Komission esittämä strategia on lahja fossiilitaloudelle ja isku ilmastotavoitteille", MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanelee.
Marttila jatkaa, että ympäristön hyvä tila on MTK:n edustamille elinkeinoille ja maanomistajille ratkaisevan tärkeä asia. EU:n luonnon monimuotoisuutta turvaaviin toimenpiteisiin tarvitaan kunnianhimon lisäksi kuitenkin myös realismia.
Uuteen strategiaan sisältyykin Marttilan mielestä monia kirjauksia, jotka ovat Suomen näkökulmasta haasteellisia. Vaatimukset turvemaiden suojelulle ja tiukan suojelun lisäämiselle vanhoissa metsissä eivät palvele metsänomistajia.
"Miten varmistetaan, että velvoitteet jakautuvat eri jäsenmaille oikeudenmukaisesti eikä Suomi joudu muiden vastuiden kantajaksi? Suomi on monessa asiassa edelläkävijä ja tekee kyllä osansa: yli puolet Euroopan tiukasti suojelluista metsistä sijaitsee Suomessa", Marttila muistuttaa.
MTK pitää tärkeänä, että metsiä koskevia tavoitteita koordinoidaan tulevalla EU:n metsästrategialla, joka julkaistaan viimeistään ensi vuonna. Metsäpolitiikka kuuluu lähtökohtaisesti kansalliseen päätösvaltaan, Marttila jyrähtää.
"EU:n biodiversiteettistrategia ei ole demokraattisesti valmisteltu yhteiseurooppalainen näkemys, vaan komission esitys etenemistavasta. Näin ollen Suomen on tarvittaessa otettava kantaa asioihin ja puolustettava kansallista päätäntävaltaa."
"Jäsenmaat ovat lähtötilanteiltaan ja luonnoltaan hyvin erilaisia, joten yksi EU:n tasolla päätetty yksityiskohtainen toteutusmalli ei sovi kaikille."
Lue myös:
WWF pitää strategiaa käänteentekevänä" – "helpottaa lisäksi ilmastonmuutokseen sopeutumista"
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
