Otso Metsäpalvelujen saneeraushakemus hyväksyttiin käräjäoikeudessa
"Nyt pääsemme rakentamaan konkreettista suunnitelmaa Otson tulevaisuuden turvaamiseksi", sanoo toimitusjohtaja Jyrki Pihlava.Käräjäoikeus on hyväksynyt Otso Metsäpalvelut Oy:n yrityssaneeraushakemuksen.
Oikeus antoi saneerausmenettelyn aloituspäätöksen 2.10.2020. Otso oli jättänyt yrityssaneeraushakemuksen 11.9.2020.
Saneerausohjelma pitää vielä hyväksyä käräjäoikeudessa. Prosessin alusta saneerausohjelman vahvistamiseen kuluu tyypillisesti 6–9 kuukautta.
”Saneeraushakemuksen hyväksyminen on hyvä uutinen, koska nyt pääsemme rakentamaan konkreettista suunnitelmaa Otson tulevaisuuden turvaamiseksi”, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Jyrki Pihlava.
Otson mukaan saneerausmenettely alkaa käytännössä sillä, että käräjäoikeus asettaa selvittäjän, jonka kanssa yhtiön johto valmistelee saneerausohjelmaa. Selvittäjä käy ohjelmaa ja ratkaisuja läpi myös velkojien kanssa. Heillä on mahdollisuus lausua ohjelmasta. Selvittäjä pitää yhdessä yhtiön johdon kanssa velkojia ajan tasalla yhtiön tilanteesta ja saneerauksen etenemisestä.
"Yrityssaneeraus on osa normaalia liiketoimintaa, jonka aikana selvitetään ja turvataan yhtiön elinkelpoisuus sekä mahdollisuudet jatkaa toimintaa normaalisti saneerauslain puitteissa", Otso toteaa tiedotteessaan.
"Yrityssaneerauksella turvaamme myös toimitusketjumme tulevaisuuden, vaikka tähän ajanhetkeen taloudelliset riskit konkretisoituivat myös yhteistyökumppaneidemme suuntaan”, toimitusjohtaja Pihlava sanoo.
Lue myös:
Otso Metsäpalvelut hakeutuu yrityssaneeraukseen
Otsolta jäi puukauppamaksuja rästiin – saneeraushakemus jäädytti kaikki velat toistaiseksi
Metsäkeskus: Otson yrityssaneeraus ei vaikuta metsänomistajille maksettaviin kemeratukiin
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

