350 seuraa metsästää valkohäntäpeuroja poikkeusluvan suomin keinoin – keinovaloa ja yötähtäimiä hyödyntämällä saatu saaliiksi satoja eläimiä
”Kyllä poikkeuslupaan liittyneiden määrä osoittaa, että kentällä koetaan tällaiselle olevan tarvetta”, sanoo Metsästäjäliiton kenttämestari.
Tulevalle metsästyskaudelle on myönnetty lähes 78 000 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa. Kuva: MT riistakameraValkohäntäpeurojen poikkeuslupapyynnin piiriin on ilmoittautunut 350 metsästysseuraa.
”Epävirallisen arvion mukaan 700–800 metsästysseuraa on alueella, jonne riistakeskus myönsi poikkeusluvan keinovalon ja aseeseen kiinnitettävien yötähtäinlaitteiden käyttöön valkohäntäpeuran metsästyksessä. Eli noin puolet on mukana”, kertoo Metsästäjäliiton kenttämestari Chris Karppinen.
Karppisen mukaan poikkeusluvan ehtojen mukaisesti on kaadettu satoja valkohäntäpeuroja. Kaatoja tuli alkukaudesta vähän, mutta loka- ja marraskuun koittaessa määrä on kasvanut.
”Kyllä poikkeuslupaan liittyneiden määrä osoittaa, että kentällä koetaan tällaiselle olevan tarvetta. Nyt lunta on vähän maassa melko etelässäkin, mutta poikkeuslupa on varautumista toisenlaisiin olosuhteisiin.”
Lue lisää:
Tiheimmillä valkohäntäpeura-alueilla sallitaan keinovalon ja yötähtäinten käyttö metsästyksessä
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
