Sokerilimun lipittäminen ei kannata – tutkimus: Vaihda se kahviin tai teehen, niin vähennät diabetesriskiäsi
Tutkijat havaitsivat, että runsaasti sokeroituja virvoitusjuomia juovat sairastuivat muita todennäköisemmin kakkostyypin diabetekseen.
Tutkijoiden tekemien laskelmien mukaan sokerilimujen vaihtaminen kahviin tai teehen pienensi sairastumisriskiä noin viidenneksellä. Kuva: Hanna LinnoveAiempien tutkimusten mukaan runsaasti sokeroituja virvoitusjuomia nauttivilla ihmisillä on muita suurempi vaara sairastua kakkostyypin diabetekseen. Tuoreen tutkimuksen mukaan sairastumisriskiään voi kuitenkin pienentää vaihtamalla sokeroidut virvoitusjuomat kahviin tai teehen.
Tutkimuksessa tarkasteltiin noin 28 000 eurooppalaisen aikuisen juomatottumuksia ja terveystietoja 15 vuoden ajalta vuosina 1992-2007. Tutkituista aikuisista 12 000 sairasti kakkostyypin diabetesta.
Tutkijat havaitsivat, että runsaasti sokeroituja virvoitusjuomia juovat sairastuivat muita todennäköisemmin kakkostyypin diabetekseen. Sen sijaan paljon kahvia tai teetä juovilla tämä riski oli muita pienempi. Tutkijoiden tekemien laskelmien mukaan sokerilimujen vaihtaminen kahviin tai teehen pienensi sairastumisriskiä noin viidenneksellä.
On syytä huomata, että sokeroitujen juomien lisäksi myös monet elintavat vaikuttavat diabetesriskiin.
Tutkimuksen tulokset on julkaistu The Journal Of Nutrition -tiedelehdessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
