Lihaveroa kannatetaan Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa – verotuloja haluttaisiin suunnata eläinten hyvinvointiin ja kasvisten alv:n alentamiseen
Lihaveron kannattajia on enemmän konservatiivisten tai klassisten liberaalipuolueiden äänestäjien kuin vasemmistopuolueiden kannattajien joukossa.
TAP Coalitionin teettämän kyselyn mukaan vastaajista yli puolet haluaa supermarketien korottavan paitsi lihan myös epäterveellisten sokeria sisältävien elintarvikkeiden hintoja. Kuva: Kari Salonen70 prosenttia saksalaisista, ranskalaisista ja hollantilaisista kuluttajista tukee lihaveroa, jos näin kerätyt eurot käytetään hedelmien ja vihannesten arvonlisäveron alentamiseen tai ne ohjataan tuottajille, jotta he voivat parantaa eläinten hyvinvointia.
Verotuloilla toivotaan myös kohennettavan pienituloisten asemaa. Lihaveron euroja halutaan myös suunnata kehitysmaiden tekemiin ilmasto- ja monimuotoisuustoimiin.
Niitäkin kuluttajia on, joiden mielestä veroeuroilla pitäisi korottaa teurastamotyöntekijöiden palkkoja tai vähentää teurastettavien eläinten määrää.
Kuluttajien mielipidettä on tiedusteltu TAP Coalitionin teettämässä kyselyssä. Sen tuloksista kertoo Foodnavigator.
Kyselyssä 80 prosenttia saksalaisista, 67 prosenttia ranskalaisista ja 63 prosenttia hollantilaisista kertoivat olevansa halukkaita maksamaan veroa vähintään 10 senttiä per 100 grammaa lihaa.
Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että supermarkettien pitäisi korottaa lihan ja alentaa hedelmien ja vihannesten hintaa. Lihan lisäksi epäterveelliset sokeria sisältävät juomat pitäisi lihan lisäksi saada korkeamman arvonlisäveron piiriin.
Kyselyn mukaan lihaveron kannattajia on enemmän konservatiivisten tai klassisten liberaalipuolueiden äänestäjien kuin vasemmistopuolueiden äänestäjien joukossa.
Foodnavigator: Meat tax bakcked by Western Europeans if revenues subsidice fruit and veg
Lue myös:
Yli puolet kannattaa epäterveellisten ruokien verotusta – eniten kannatusta saa sokerivero
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
