Söin täällä: Lounasta ja ampiaisia Sastamalan pyöreäkulmaisessa funkkistalossa
Funkkistalossa Sastamalassa on ravintolan lisäksi taidegalleria ja siellä järjestetään konsertteja.Sastamalan keskustassa erikoisen näköinen pyöreäkulmainen talo kutsuu kurkistamaan sisään. Vuonna 1938 rakennetussa funkkistalossa on nykyään ravintola, galleriatila ja järjestetäänpä siellä konserttejakin, kun maailmantilanne sen sallii.
Lounaspaikkana Funkkistalo on virkistävä varsinkin, jos haluaa tauolta muutakin kuin pelkkää vatsan täytettä. Testiin pääsivät lounaslistan F-burger ja vegeburger. Tarjolla oli myös salaatteja sekä vitriinissä jos jonkinlaisia herkkuja.
Korkean hampurilaisen kanssa piti hetki pohtia, miten se on järkevintä syödä. Ranskalaiset olivat parhaita, mitä kumpikaan oli vähään aikaan syönyt. Annoksen jälkeen ei ainakaan jäänyt nälkä.
Positiivista oli myös panostaminen kasvishampurilaiseen. Se ei ollut kuivahtanut kasvispihvi kahden sämpylän välissä, vaan ajateltu kokonaisuus sopivilla kastikkeilla.
Mukavaa oli myös vaihtoehto syödä ulkona telttakatosten alla. Tunnelmaa tosin hiukan latistivat ruuista kiinnostuneet ampiaiset. Tätä ongelmaa tuskin talvisaikaan tai sateella on.
Ravintola Funkkistalo Marttilankatu 14, 38210 Sastamala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

