Työpaikkaruokailuun suositellaan lisää kasviksia ja marjoja, vähemmän punaista lihaa ja lihajalosteita
Eriarvoisuus kasvaa myös ruokalautasella, sillä huono ravitsemus on kasautunut alimpiin sosioekonomisiin ryhmiin.
Valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittaa syömään enemmän kasviksia työpäivän aikana. Kuva: Kari SalonenValtion ravitsemusneuvottelukunta julkistaa tänään uuden suosituksen ruokailusta työajalla. Tavoitteena on lisätä ruokavalioon muun muassa kasviksia, marjoja ja hedelmiä.
Punaisen lihan, lihavalmisteiden ja suolan määrää tulisi sen sijaan vähentää. Uuden suosituksen tavoitteena on parantaa työikäisten ravitsemusta ja ylläpitää hyvää työkykyä.
Suurimmat ongelmat työikäisten ravitsemuksessa ovat muun muassa liiallinen suolan ja tyydyttyneen rasvan saanti. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä taas kulutetaan liian vähän.
”Terveyttä edistävä, riittävä ja säännöllinen ruokailu työvuoron aikana vaikuttaa kokonaisvaltaisesti jaksamiseen ja vireyteen. Pitkällä aikavälillä terveyttä edistävä ruokailu parantaa työkykyä”, kertoo työryhmän jäsen, erikoistutkija Susanna Kunvik tiedotteessa.
”Lähes kaikki työikäiset saavat liikaa suolaa ja tyydyttynyttä rasvaa ruokavaliostaan”, painottaa puolestaan työryhmän toinen jäsen, professori Ursula Schwab.
Lisäksi ravitsemushaasteet kasautuvat alimpiin sosioekonomisiin ryhmiin.
”Suomessa sosioekonomisten ryhmien väliset terveyserot ovat suuremmat kuin monissa muissa länsimaissa. Eriarvoisuus työikäisten lautasella ja hyvinvoinnissa on lisääntynyt”, jatkaa työryhmään kuulunut professori Maijaliisa Erkkola.
Työaikainen ruokailusuositus perustuu kansallisiin Kestävää terveyttä ruoasta -ravitsemussuosituksiin, tutkimustietoon eri ammattien erityispiirteistä sekä hyviin käytäntöihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








