Ruokaa puolet halvemmalla?Verkkoruokakauppa Fiksuruoka.fi vetoaa säästäjiin, mutta myös hävikintaklaajiin
Eniten tuotteita tilaavat isoissa kaupungeissa asuvat, mutta paketteja lähtee ympäri Suomen.Vuonna 2017 toimintansa aloittanut Fiksuruoka.fi työllistää jo 55 henkeä ja toimittaa tavaraa kaikkialle Suomeen. Helmikuussa se laajensi toimintaansa myös Hollantiin, missä työskentelee yhdeksän henkeä.
Fiksuruoka.fi:n toiminta-ajatus on ostaa muutoin hävikiksi joutuvaa tavaraa elintarvikevalmistajilta, maahantuojilta ja tukuilta. Yritys ostaa eriä, joissa päiväykset ovat umpeutumassa, pakkaukset vaihtuvat tai tuote on poistumassa markkinoilta.
Toimitusjohtaja Juhani Järvensivun mukaan valikoima vaihtelee. Koska tavarantoimittajia alkaa olla paljon, niin tiettyjä elintarvikkeita on aina tarjolla, mutta brändi saattaa vaihtua.
Suosituimmat tuotteet vaihtelevat myös sen mukaan, mitä on tarjolla. Peruskuivatavaraa menee paljon, kuten keittoja ja säilykkeitä, samoin herkkuja: karkkeja, sipsejä ja juomia.
Fiksuruuan alennusprosentit vaihtelevat, mutta Järvensivun mukaan tuotteen ostaja säästää 40–50 prosenttia. Rahansäästö onkin verkkokaupan asiakkaan kenties tärkein syy ostaa. Vastuullisuus eli hävikin vähentäminen tulee hyvänä kakkosena.
Järvensivu ei halua kertoa keskitilauksen arvoa, mutta useimmat laatikot painavat lähelle kymmenen kiloa. Jos tilaa yli 39 euron arvosta tavaraa, saa ilmaisen toimituksen noutopisteelle, ja yli 60 euron tilaus tuodaan maksutta kotiin.
Fiksuruoka.fi on kasvattanut liikevaihtoaan reippaasti. Viime vuonna liikevaihto oli 14 miljoonaa euroa. Tulosta ei Järvensivun mukaan ole vielä tehty, vaan yritys investoi kasvuun. Pääomaa se on saanut sijoittajilta.
Suomessa Fiksuruoka.fi on markkinajohtaja. Perässä tulee ruotsalainen Matsmart, joka aloitti vastaavan toiminnan Ruotsissa aikaisemmin ja toimittaa tuotteita myös Suomeen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






