Oatly: Yli puolet suomalaisista haluaa kasvijuomat ja lehmänmaidon samalle viivalle kouluissa ‒ ”Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa tukea eläinperäisiä ravitsemusnormeja”
EU on käynnistänyt julkisen kuulemisen, jossa harkitaan kasvipohjaisten juomien sisällyttämistä koulumaito-ohjelman tuen piiriin. Oatly kampanjoi vastausten saamiseksi.EU on käynnistänyt julkisen kuulemisen, jossa harkitaan kasvipohjaisten juomien sisällyttämistä koulumaito-ohjelman tuen piiriin. EU:n koulumaito-ohjelma tukee lehmänmaitotuotteita.
Suomalaiset ovat olleet innokkaimpia vastaajia: 27 prosenttia vastauksista oli torstaina iltapäivällä tullut Suomesta.
Tämä tarkoittaa 271 vastausta. Perässä ovat Saksa ja Ruotsi.
EU:n koulumaitojärjestelmän julkinen kuuleminen on avoinna 28. heinäkuuta asti.
Ilmastokriisi avautuu aivan silmiemme edessä, eikä meillä ole aikaa odottaa.
Kaurajuomayritys Oatly kertoo aloittaneensa kampanjan, jossa kerätään eurooppalaisilta tukea kasvipohjaisten juomien saamiseksi EU:n koulujen hedelmä-, kasvis- ja maito-ohjelmaan.
Oatly kehottaa myös suomalaisia ja suomalaisia organisaatioita tuomaan äänensä kuuluviin EU:n julkisessa kuulemisessa sen puolesta, että kasvipohjaiset vaihtoehdot saataisiin mukaan tuen piiriin.
”Ilmastokriisi avautuu aivan silmiemme edessä, eikä meillä ole aikaa odottaa”, sanoo Oatlyn yhteiskuntasuhteista vastaava Cecilia McAleavey tiedotteessa.
”Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa tukea eläinperäisiä ravitsemusnormeja, joissa ei oteta huomioon kaikkien lasten tarpeita ja ympäristöä.”
Kasvipohjaisten juomien sisällyttäminen ohjelmaan edistäisi lasten kestäviä ruokailutottumuksia ja tukisi siirtymistä kasvipohjaisempaan ruokavalioon ilmastonmuutoksen torjumisen auttamiseksi, tiedotteessa todetaan.
Ruokaviraston mukaan koulujakelujärjestelmän tavoitteena on lasten ja nuorten terveellisten ruokailutottumusten edistäminen.
Koulumaitotuki on tarkoitettu päivähoidossa, perusopetuksessa ja toisen asteen opetuksessa oleville lapsille.
Päättyneenä lukuvuonna koulumaitotukea on voinut hakea maidon ja piimän lisäksi muista hapanmaitotuotteista ja juustoista.
61 prosenttia vastaajista haluaisi kasvipohjaisten juomien saavan kouluissa tasaveroisen kohtelun lehmänmaidon kanssa.
Oatly kertoo, että sen tekemässä kyselytutkimuksessa 54 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että kouluissa olisi kestävämpää tarjota ruuan kanssa lehmänmaidon lisäksi kasvipohjaisia juomavaihtoehtoja.
61 prosenttia vastaajista haluaisi kasvipohjaisten juomien saavan kouluissa tasaveroisen kohtelun lehmänmaidon kanssa.
Tuhat ihmistä vastasi huhtikuussa kyselyyn Suomessa.
80 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että kestävyydellä tulisi olla todella suuri tai suuri rooli lasten kouluruokaa mietittäessä.
64 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että kasvipohjaisten ruokien ja juomien tarjoaminen osana lasten kouluruokavaliota luo pohjan terveelliselle syömiselle myös myöhemmällä iällä.
Lue myös:
Lisää luomua kouluruokailuun ‒ innostaa koululaisia takaisin maidon juontiin
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



