Heinäkuun alku teki loven valiolaisten tuottajien maitotiliin
Valion isot osuuskunnat pidättäytyvät toistaiseksi lisähinnan maksamisesta.
Maidon lisähinnan maksamisen ovat heinäkuun alussa lopettaneet Osuuskunta Maitosuomi, Osuuskunta Pohjolan Maito, Tuottajain Maito sekä Itämaito. Kuva: Sami KarppinenMonet Valion suurista omistajaosuuskunnista ovat toistaiseksi luopuneet maidon lisähinnasta, jota tuottajille on maksettu perushinnan lisäksi.
Lisähinnan maksamisen ovat heinäkuun alussa lopettaneet Osuuskunta Maitosuomi, Osuuskunta Pohjolan Maito, Tuottajain Maito sekä Itämaito, joten päätös koskee suurinta osaa valiolaisista tuottajista.
Esimerkiksi Osuuskunta Maitosuomen kohdalla tämä tarkoittaa, että maidon tuottajahintaa alennetaan noin 1,5 senttiä litralta.
Osuuskunta Länsi-Maidon hallitus on kuitenkin päättänyt jatkaa aiemmalla linjallaan. Tuottajille maksetaan heinäkuussakin 2 sentin litrakohtaista lisähintaa, jota on maksettu jo noin vuoden ajan.
Päätöksen taustalla on maitomarkkinoiden pitkään kestänyt ylitarjontatilanne ja alhainen maailmanmarkkinahinta. Maitomäärä Euroopassa on kasvanut, kun vienti Venäjälle ja Kiinaan yskähtelee.
Tuottajain Maidossa kuitenkin korostetaan, että vaikka tilanne on nyt haastava, tarkistaa osuuskunnan hallitus maidon hinnan kuukausittain.
Myös Itämaidosta täsmennetään, että Valion tilittämä hinta ei ole muuttunut, vaikka lisähintaa ei vallitsevassa tilanteessa pystytä tulouttamaan maidontuottajille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
