Tuottaja arvostaa omaa meijeriä
MTK-Kuusamon puheenjohtaja, maidontuottaja Taina Laukkanen-Ervasti pitää omaa meijeriä erittäin tärkeänä. Se tuo työtä noin sadalle kuusamolaiselle ja välillisesti paljon useammalle.
”Lähes jokainen tuntee jonkun, joka on meijerissä töissä.”
Laukkanen-Ervastin mukaan juuston maine on hyvä ja kysyntää riittää. ”Toivon, että paikkakuntalaiset hoksaisivat, kuinka hyviä tuotteita Kuusamossa tehdään. Juustoja kannattaa viedä tuliaisiksi.”
Yhdeksän vuotta maitotilan isäntänä ollut Antti Lehtoaho sanoo, että lähimeijeri nostaa motivaatiota tilanpitoon. ”Jos maito menisi kovin kauas, se olisi kuin pisara meressä.”
Ottajia maidolle kuitenkin olisi, vaikka Kuusamossa meijeriä ei olisikaan, Lehtoaho uskoo.
Viime vuonna muutama maidontuottaja lähti Kuusamon Osuusmeijeristä, kun yhden maitotilin maksu viivästyi.
”Hiljattain saimme tiedon, että rahoitusta löytyy ja maitotilit maksetaan normaalisti”, Laukkanen-Ervasti kertoo. ”Meijerin vaihtaminen ei auta, sillä jos tuottajahinta laskee, se laskee kaikilla meijereillä.”
Kuusamon Osuusmeijeri maksaa tuottajille maidosta nyt 38 senttiä litralta.
PTT:n tutkimusjohtaja Perttu Pyykkönen pitää Kuusamon Juuston tilannetta vaikeana, vaikka mahdollisuuksia menestykseen toki on.
Hankala taloustilanne ja Venäjän tuontikielto heikensivät meijerin hataraa taloudellista lähtötilannetta entisestään.
Pyykkösen mukaan pienet juustonvalmistajat voivat menestyä erikoistuotteillaan, joita kuluttajat haluavat ostaa hieman kalliimpaan hintaan.
”Paimenpoika-kermajuusto on samantyyppinen kuin Valion Oltermanni. Perusjuustoilla on kova kilpailu.” Oltermannia on myyty alennuksella.
Hän näkee kuitenkin lupaavana, jos varastoissa kypsyvät juustot alkavat pikkuhiljaa tuottaa kassavirtaa.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
