leivonnaisia
Panettone on italialainen,
pullamainen hedelmäkakku.
Aito panettone paistetaan
sylinterinmuotoiseksi. Sen
voi tehdä tavalliseen kakku-
vuokaan tai tasapohjaiseen rengasvuokaan.
Empanada on alkuaan
espanjalainen piiras. Espanjassa piiraaseen kätketään turskaa tai muuta kalaa, kun taas
Etelä-Amerikassa suositaan
kanaa, naudanlihaa, katka-
rapuja tai juustoa.
Jouluhalko eli Bûche de Noël on perinteinen ranskalainen joululeivonnainen. Halko on
hyvin suklainen ja sen ulkonäkö muistuttaa puunrunkoa.
Lebkuchen eli saksalainen
piparkakku sai alkunsa
hunajalla makeutetuista mesileivistä. Nürnbergin keisarillinen kaupunki sijaitsi kauppareittien risteyksessä, joten se sai
hankittua leivonnaisiin
eksoottisia mausteita. Nykyisin kaupungin nimisuojatut piparit ovat erittäin suosittuja.
Lussekatter eli Luciapullat
yhdistetään Lucian päivään,
joka on 13.12. Vanhan
ruotsalaisen tavan mukaan
valkopukuinen, kynttilä-
kruunuinen Lucia tuo valoa
kaamokseen. ”Lussen päivänä” syödään sahramilla
maustettuja joulupullilla.
Cookie on yhdysvaltalainen, suklaarouheella maustettu
laakea pikkuleipä.
Kulibjaka eli venäläinen juhlapiiras sisältää lohta ja riisiä.
Sen voi leipoa isona tai annospiiraina. Kuori on voitaikinaa tai kevyempänä hiivalla kohotettu taikina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
