Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Parvekkeelta jatkoaikaa ruukkuyrteille

    Jaana Kankaanpää Yrtit tuovat paitsi makua myös tunnelmaa. Kesäinen parvekelounas koostuu tomaattibruchetoista, appelsiinisalaatista, papupaistoksesta ja pähkinäisestä vihersalaatista.
    Jaana Kankaanpää Yrtit tuovat paitsi makua myös tunnelmaa. Kesäinen parvekelounas koostuu tomaattibruchetoista, appelsiinisalaatista, papupaistoksesta ja pähkinäisestä vihersalaatista. Kuva: Viestilehtien arkisto

    Olen useana kesänä kylvänyt ravintolan roskiksesta löytämiini kalankuljetuslaatikoihin kahta tai kolmea eri salaatin siementä, ihan vaan iloisesti sekaisin.

    Styroxista tehdyissä laatikoissa on valmiina salaojitukseen sopivat urat pohjassa ja reiät liian veden ulosvalumista varten. Pohjalle levitetään kerros sanomalehteä ja sitten multaa.

    Valmista salaattia leikataan voileipien päälle, salaattikulhoon ja lautasen reunalle. Leikatun tilalle kasvaa uutta vihreää. Pisimmillään viljelykausi lasitetulla parvekkeella on ollut maaliskuusta marraskuuhun.

    Kaupan ruukkusalaateista jääneet tumpit voi istuttaa ihan tavalliseen parvekelaatikkoon ja muutaman päivän päästä alkaa ilmestyä uusia lehtiä.

    Ruukkuyrteistä kannattaa leikata ruokiin puolet tai 2/3 lehdistä ja istuttaa sitten kukkaruukkuun. Viikon verran yrtti kasvattaa juuria ja sitten alkaa mullanpäällinenkin osa kasvaa.

    Tilliä lukuun ottamatta yrttien uudelleenruukutus onnistuu helposti. Saviruukuissa kasvavat yrtit tuovat kesäisiin parvekelounaisiin välimerellistä tunnelmaa.

    1 sipuli

    1 palsternakka

    pala purjosipulia

    3–4 perunaa

    kourallinen tuoreita

    tai pakastettuja lipstikanlehtiä

    vettä

    2 rkl rypsiöljyä tai voita

    kuullottamiseen

    tilkka kermaa tai tuorejuustoa

    ripaus suolaa

    ripaus mustapippuria

    Kuori ja pilko kasvikset. Kuullota ne kattilassa öljyssä kullankeltaisiksi. Lisää lipstikanlehdet ja sekoita. Lisää vettä niin, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi. Anna keiton poreilla, kunnes kaikki kasvikset ovat pehmenneet.

    Soseuta keitto. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tilkka kermaa tai tuorejuustoa pyöristämään makua. Kuumenna keitto uudelleen kuumaksi ennen tarjoilua.

    3–4 keskikokoista appelsiinia

    1 pieni punasipuli

    2 rkl appelsiinimehua

    1 tl punaviinietikkaa

    suolaa

    vastajauhettua mustapippuria

    2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä

    pieniä mustia oliiveja

    Kuori appelsiinit terävällä veitsellä kalvottomiksi ja leikkaa ne poikittain viipaleiksi. Halkaise punasipuli pitkittäin, kuori ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Jos raa’an sipulin maku on mielestäsi liian vahva, voit liottaa sipuliviipaleita kylmässä vedessä 5–10 minuuttia. Valuta ne hyvin ennen appelsiinien joukkoon lisäämistä.

    Sekoita kastikkeeksi appelsiinimehu ja viinietikka, mausta suolalla ja pippurilla. Vatkaa öljy joukkoon. Tarkista kastikkeen maku ja kaada se sitten salaatin joukkoon. Ripottele salaattiin mustia oliiveja, 4–5 kappaletta syöjää kohti.

    2–3 erilaista salaattia,

    esim. jääsalaattia, rucolaa

    ja tammenlehväsalaattia

    saksanpähkinöitä

    kastike

    1 rkl punaviinietikkaa

    1 tl sinappia

    suolaa

    vastajauhettua mustapippuria

    3–4 rkl oliivi- tai rypsiöljyä

    Revi pestyt ja kuivatut salaatinlehdet kulhoon, ripottele joukkoon veitsellä karkeaksi rouhittuja saksanpähkinöitä. Sekoita pienessä kulhossa viinietikka, sinappi, ripaus suolaa ja myllystä mustapippuria. Lisää öljy kastikkeeseen voimakkaasti vatkaten. Tarjoa kastike erikseen.

    tomaattia

    eilistä vaaleaa leipää

    valkosipulinkynsiä

    oliivi- tai rypsiöljyä

    suolaa ja pippuria

    tuoretta basilikaa

    Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi. Paahda leipäpalat leivänpaahtimessa tai grillissä. Hankaa halkaistua valkosipulinkynttä paahdettuihin leipäpaloihin ja liruta vähän öljyä päälle. Kokoa leivän päälle keko kuutioitua tomaattia ja ripottele päälle suolaa, pippuria ja tuoretta basilikaa.

    tölkki säilöttyjä papuja

    ½ dl oliivi- tai rypsiöljyä

    4 valkosipulinkynttä

    ½ rkl hienonnettua tuoretta rosmariinia

    suolaa

    Valuta pavut liemestään. Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää öljyyn hienonnetut valkosipulinkynnet ja rosmariini. Kypsennä pari minuuttia miedolla lämmöllä, niin että valkosipuli pehmenee mutta ei pala. Kaada pavut joukkoon lämpiämään, sekoittele varovasti. Tarkista suolan määrä.

    Vinkki: Kokeile rosmariinin tilalla muita yrttejä, esimerkiksi salviaa tai kynteliä.

    1 dl maitoa

    puoli ruukullista basilikaa

    puoli ruukullista minttua

    2 dl vaniljajäätelöä

    1 dl maitorahkaa

    1 tl kardemummaa

    juoksevaa hunajaa

    maun mukaan

    Hienonna yrtit tilkassa maitoa sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Lisää muut aineet ja soseuta tasaiseksi. Ohenna halutessasi maidolla. Maista ja lisää hunajaa maun mukaan. Nauti välipalana tai jälkiruokana.

    MARIA KING

    Avaa artikkelin PDF