Ruistutkimus on edennyt yksityiskohtiin
Rukiin terveysvaikutusten tutkimus Suomessa ja Pohjoismaissa on jatkunut vuosikymmeniä, ja uusia tutkimuksia on vireillä.
Viime viikolla järjestettiin Suomen johtavan ruistutkijan, professori Herman Adlercreutzin 80-vuotisjuhlan kunniaksi symposiumi, jossa todettiin, että suomalainen ruistutkimus on uraauurtavaa. Uudet analyysitavat kertovat entistä enemmän rukiin sisältämistä aineista.
Tämän avulla ruisleivän vaikutuksia elimistöömme voidaan tutkia aiempaa tarkemmin.
”Rukiissa on vielä paljon aineita, joita emme tunne. Yhä pienempiä pitoisuuksia pystytään mittaamaan ja yllättävän pienillä määrillä voi olla vaikutusta meihin”, Adlercreutz kertoo.
Adlercreutz kertoo rukiin jyvän erittävän yhdisteitä, joilla se puolustautuu tauteja ja tuholaisia vastaan.
”Nyt on selvitetty, että nämä yhdisteet siirtyvät myös ihmiseen. Tämä on mielenkiintoinen tutkimuskenttä. Vielä ei tiedetä, kuinka ne vaikuttavat.”
Kuidun, jota ruis sisältää, on tutkittu muun muassa tasoittavan verensokeria ja edistävän suolen toimintaa. Kuidusta saa myös yhdisteitä, jotka saattavat suojata esimerkiksi eturauhassyövältä.
Pitkän uran ruistutkimuksessa tehnyt professori ei ole vielä kyllästynyt rukiin tutkimiseen – eikä syömiseen.
”Jos hyvää ruisleipää on tarjolla, neljä palaa päivässä menee. Ruisleipää ei voi syödä liikaa.”
TUULA LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
