Tornionjoella ennätysmäärä lohenpoikasia
Luonnonvarakeskus havaitsi syksyn koekalastuksissa Tornionjoella ennätyksellisen paljon lohen kesänvanhoja jokipoikasia. Myös merivaellukselle lähti suuri määrä vaelluspoikasia. Simojoella poikasmäärät pienenivät edellisvuodesta.Viime vuonna kutuvaellus on runsasta, joten Luke odotti, että molemmissa joissa kesänvanhoja lohenpoikasia olisi ennätysmäärä.
Tornionjoen suomenpuoleisilla koekalastusalueilla lohen kesänvanhoja poikasia oli lähes 40 poikasta aarilla. Poikasten määrä nousi kolmanneksen viime vuodesta ja oli yli kaksinkertainen 2000-luvun keskitiheyteen verrattuna.
Lisäksi tutkijat löysivät lohen kesänvanhoja poikasia sellaisilta alueilta vesistön latvoilla ja sivujoissa, missä lohien lisääntymistä ei ole aiemmin havaittu. Kyseiset poikaset ovat syntyneet viime vuonna jokeen nousseiden lohien kudusta.
Tornionjokeen nousi viime vuonna yli satatuhatta lohta. Se on seurantahistorian ennätys.
Simojoella lohen kesänvanhoja poikasia oli 21 poikasta aarilla. Tiheys puolittui edellisvuodesta ja oli vuosituhannen keskitasoa. Aiempiin vuosiin verrattuna noin kolmanneksen suurempi kutevien lohien määrä ei siis Simojoella näkynyt poikastuotossa.
Simojoella poikastiheyksissä on ollut huomattavaa vuosittaista vaihtelua ilman selkeää syytä. On arvioitu, että esimerkiksi voimakkaiden virtaamanvaihteluiden vuoksi osa kudussa lasketusta mädistä ja siitä kuoriutuvista pienpoikasista voivat joinakin vuosina joutua kuiville tai jäätyä.
Tornionjoesta merelle lähes kaksi miljoonaa lohenpoikasta
Vaelluspoikasten koepyynnin perusteella Tornionjoesta lähti tänä keväänä mereen lähes kaksi miljoonaa lohen vaelluspoikasta, Luke arvioi. Vaellus oli yksi runsaimmista 1980-luvulta lähtien tehtyjen seurantojen aikana.
Simojoelta merelle lähti arviolta 20 000 vaelluspoikasta. Voimakas kevättulva vaikeutti koepyyntiä alkuvaiheessa, joten todellinen määrä lienee tätä arviota suurempi. Simojoella vaelluspoikasmääriä on seurattu vuodesta 1977, ja enimmillään joesta on arvioitu lähteneen merelle noin 60 000 lohen luonnonpoikasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

