HK Scan mielenosoituksesta: Tilanteessa on toimittu turvallisuuskäytännön mukaisesti
Pääkonttorin etuovi on yhtiön mukaan ollut lukossa ja ovi on avattu kaikille sisään tulleille.
Lakkoilijat vaativat, että HK Scanin on tunnustettava ammattiyhdistys neuvotteluosapuoleksi, kunnioitettava työntekijöiden järjestäytymisoikeutta ja maksettava työntekijöilleen elämiseen riittävää palkkaa. Kuva: Pasi LeinoLihayhtiö HK Scanin Viron Rakveren tehtaan lakossa olevat teurastajat osoittivat mieltään Turussa HK Scanin pääkonttorilla eilen keskiviikkona.
Mielenosoitukseen Turussa osallistui Rakveren tehtaan työntekijöiden lisäksi muun muassa Viron ammattiyhdistysliikkeen edustajia.
Lakkoilijat vaativat, että HK Scanin on tunnustettava ammattiyhdistys neuvotteluosapuoleksi, kunnioitettava työntekijöiden järjestäytymisoikeutta ja maksettava työntekijöilleen elämiseen riittävää palkkaa.
Maaseudun Tulevaisuudelle tapahtumaa kuvannut valokuvaaja Pasi Leino kertoi keskiviikkona, että HK Scan suhtautui mielenosoittajiin melko ylimielisesti. Yhtiön työntekijä kävi nimittäin sulkemassa pääkonttorin ovet kymmenen minuuttia ennen mielenosoituksen alkua.
HK Scanin Suomen viestintäjohtaja Marja Siltala toteaa Maaseudun Tulevaisuudelle lähettämässään sähköpostiviestissä, että mielenosoituksessa on yhtiön turvallisuuspäällikön mukaan toimittu tilanteeseen liittyvän turvallisuuskäytännön mukaisesti.
Siltalan mukaan pääkonttorin etuovi on ollut lukossa ja ovi on avattu kaikille sisään tulleille.
"Lukitusjärjestelmäämme ohjataan sähköisesti, joten viittaus siihen, että yhtiön työntekijä olisi käynyt sulkemassa pääkonttorin ovet, on virheellinen", hän huomauttaa.
Pasi Leinon mukaan pääkonttorin ovet pidetään yleensä auki. Leino on kuvannut runsaasti HK Scanin pääkonttorilla.
HK Scanin Rakveren tuotantolaitoksen 26 teurastamotyöntekijää ovat olleet lakossa 6. helmikuuta lähtien.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
