Kyläkauppatuen haku aukeaa keskiviikkona – jaossa kaksi miljoonaa euroa
Leppä: Tuki auttaa säilyttämään kansalaisille tärkeät ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta olennaiset palvelut maaseutualueilla.
Hilma Ollikainen keräsi ostoksia kotiinkuljetukseen K-Market Kaulamossa Leppävirralla kesäkuussa. Kuva: Kari SalonenKyläkauppatuen haku aukeaa keskiviikkona 1. syyskuuta. Tuen myöntää Ruokavirasto ja sen tarkoituksena on parantaa ja maaseutualueiden kauppapalveluita, monipuolistaa palveluita ja edistää alueiden elinvoimaa.
Rahaa on jaossa yhteensä kaksi miljoonaa euroa. Tukialuetta on laajennettu koskemaan kaikkia maaseutualueita, kun vielä kaksi vuotta sitten tukea jaettiin vain harvaan asutun maaseudun kyläkaupoille.
Tukea perustellaan sillä, että kyläkaupat ovat tärkeitä maaseudun asuttuna pysymisen sekä maaseudulla kausiluontoisesti asuvien ja matkustavien kannalta. Kaupat tarjoavat myös käteisnosto-, posti- ja apteekkipalveluita.
Kyläkauppojen määrä on kuitenkin supistunut, koska toimintaa on vaikea pitää kannattavana ja työlle löytää jatkajaa eläköitymisen yhteydessä.
"Kyläkauppojen rooli on muuttunut pienistä päivittäistavarakaupoista monipuolisiksi palvelukeskuksiksi. Tuki auttaa säilyttämään nämä kansalaisille tärkeät ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta olennaiset palvelut maaseutualueilla", korostaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.).
Maaseutualueella tarkoitetaan harvaan asuttua maaseutua, ydinmaaseutua, kaupungin läheistä maaseutua ja maaseudun paikalliskeskukseksi luokiteltua aluetta. Aluemäärittely pohjautuu Suomen ympäristökeskuksen luokitukseen.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
