Lämmin sää hyydytti energiapuun tarpeen
Kulunut talvi tuotti Länsi-Suomessa pettymyksen energiapuun kaupassa. Rannikon isoista energiapuun käyttäjistä Alholmens Kraft Pietarsaaressa on seisonut jo kuukauden päivät.
”Sitä ennen se käytti kivihiiltä, joten tilanne on huono”, kertoo metsänhoitoyhdistys Österbottenin toiminnanjohtaja Jan Slotte Vaasasta.
”Leuto talvi on vaikuttanut myös siihen, että meille tärkeiden pienten energialaitosten puunkäyttö jäi alhaiseksi.”
Samanlaisista kokemuksista kertoo myös Metsä Groupin piiripäällikkö Hannu Leppäjärvi Tampereen alueelta.
”Jäseniltä ja sopimusasiakkailta otamme kuitenkin myös energiapuuta.”
Slotten mukaan tällä hetkellä vaikeinta on markkinoida mäntykuitupuuta. Sen sijaan mäntytukki on puumarkkinoiden toivelistojen kärjessä.
”Odotuksena on, että puun kysyntä paranisi kevään mittaan. Puunkäyttö on hyvässä vauhdissa, joten puuta tarvitaan.”
Leppäjärven alueella Metsä Group on tehnyt puukauppaa pääosin suunnitelmien mukaisesti.
”Hankintapuussa olemme jääneet vähän tavoitteesta.”
Lämmin talvi oli puunkorjuun kannalta karvas pettymys. Koska korjuuseen ei päästy tavoitteiden mukaan, uusien talvikorjuukohteiden ostot jäivät vähäisiksi.
”Siltä osin haaveet on jouduttu hautaamaan.”
Leppäjärvi kertoo, että viime vuodelta siirtyneet talvikohteet saatiin minitalven aikana kuitenkin hoidettua.
Joitakin suokohteita on jouduttu lykkäämään edelleen. Kauppasopimuksiin kirjattu korjuuaika on kolme vuotta. Ensi talvelle toivotaan kunnon pakkaskelejä, jotta puut saadaan metsistä pois.
Kesällä hakattavien kohteiden suhteen Metsä Group on Leppäjärven mukaan kaikkiruokainen. ”Sulan maan aikana korjattavista leimikoista kaikki kelpaavat.”
Hän uskoo, että puukauppaan saadaan lisää kierroksia.
”Tuntuu, että kyselyjä on paljon. Tässä on vielä hyvä puukauppavuosi edessä.”
HANNA LENSU
Sulan maan
aikana
korjattavista
leimikoista
kaikki kelpaavat.«
HANNU LEPPÄJÄRVI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
