HKScanin eläinkuljetuksesta somessa kirjoittanut nainen sai tuomion kunnianloukkauksesta – tuomittiin sakkoihin
Syyttäjä vaati naiselle tuomiota törkeästä kunnianloukkauksesta.
Päivityksen tehnyt nainen tuomittiin oikeudessa kunnianloukkauksesta sakkoihin. Kuvituskuva. Kuva: Sanne KatainenKanta-Hämeen käräjäoikeus on tänään torstaina antanut tuomion tapauksessa, joka liittyy viime lokakuussa Facebookissa julkaistuun lihayhtiö HKScanin eläinkuljetusta käsittelevään kirjoitukseen.
Päivityksen tehnyt nainen tuomittiin oikeudessa kunnianloukkauksesta sakkoihin. Hänet tuomittiin maksamamaan 30 päiväsakkoa, joka hänen tuloillaan on 990 euroa.
Oikeus totesi ratkaisussaan, että naisen kertomusta lukuun ottamatta mikään muu asiassa esitetty näyttö ei viittaa siihen, että sikoja olisi purkutilanteessa hakattu tai, että niille olisi karjuttu. Näin ollen Facebook- kirjoituksen tehnyt nainen on esittänyt valheellisen tiedon, kun hän väitti, että eläinkuljetusauton kuljettaja oli hakannut sikoja ajolevyllä ja karjunut niille.
Käräjäoikeuden mukaan on mahdollista, että tuomittu nainen on kuullut sikojen pitämää ääntä ja nähnyt kuljetusajoneuvon ikkunassa jotain liikettä. Hän on oikeuden mukaan ylireagoinut tähän, ja vetänyt johtopäätöksensä sikojen kaltoinkohtelusta.
Oikeus katsoo, että naisen on täytynyt käsittää, että hänen johtopäätöksensä ja päivityksensä eivät ole perustuneet tietoon. Näin ollen menettelyä on pidettävä tahallisena.
Naisen kirjoittama teksti on oikeuden ratkaisun mukaan sisältänyt valheellisia väitteitä siitä, että eläinkuljetusauton kuljettaja olisi kohdellut autossa olleita sikoja kaltoin. Kokonaisuutena teksti antaa kuvan, jonka mukaan kuljettajan menettely on ollut täysin poikkeuksellista. Tekstin sisältämät valheelliset väitteet ovat olleet omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa kuljetusyrittäjälle.
Syyttäjä vaati naiselle tuomiota törkeästä kunnianloukkauksesta.
Oikeuden mukaan törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistö ei kuitenkaan täyty, muun muassa siksi, että poliisi on varsin pian Facebook-päivityksen julkaisun jälkeen todennut, ettei eläinkuljetuksessa epäillä rikosta.
Tuomittu nainen kiisti syyllistyneensä rikokseen.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
