Iran ja Yhdysvallat neuvottelevat jälleen ydinohjelmasta – Trump uhannut iskuilla, jos sopua ei pian synny
Yhdysvallat on lisännyt sotilaallista läsnäoloaan Lähi-idän alueella merkittävästi. Torstaina maailman suurin lentotukialus USS Gerald R. Ford lähti liikkeelle tukikohdasta Kreetalta. Lähi-itään on jo lähetetty USS Abraham Lincoln -lentotukialus sekä useita sotalaivoja.
Neuvottelujen alla Iranin presidentti Masoud Pezeshkian vakuutti jälleen, ettei maa pyri kehittämään ydinasetta. Arkistokuva. LEHTIKUVA/AFP..Iran ja Yhdysvallat jatkoivat torstaina epäsuoria keskustelujaan Iranin ydinohjelmasta Genevessä Sveitsissä. Kyseessä oli kolmas neuvottelukierros maiden välillä.
Neuvottelut keskeytettiin iltapäivällä. Iranin ulkoministeriön edustajan Esmaeil Baqaein mukaan neuvottelutauon syynä oli se, että valtuuskunnat halusivat olla yhteydessä omiin pääkaupunkeihinsa konsultaatioita varten. Valtuuskunnat palasivat jatkamaan neuvotteluja torstai-iltana Suomen aikaa noin kello 19.
Iranin ulkoministeriön mukaan neuvotteluissa on tarkoitus keskittyä ensisijaisesti Iranin ydinohjelmaan. Lisäksi Iran pyrkii ministeriön mukaan edistämään maahan kohdistuvien pakotteiden purkamista.
Neuvotteluissa olivat niin ikään mukana niiden välittäjänä toimivan Omanin ulkoministeri Badr Albusaidi ja Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n johtaja Rafael Grossi.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut Irania iskuilla, ellei ydinohjelmasta synny sopimusta. Trump antoi viime viikolla ymmärtää, että jos sopua ei synny noin kahden viikon sisällä, Yhdysvallat hyökkää Iraniin.
Yhdysvallat on lisännyt sotilaallista läsnäoloaan Lähi-idän alueella merkittävästi. Torstaina maailman suurin lentotukialus USS Gerald R. Ford lähti liikkeelle tukikohdasta Kreetalta. Lähi-itään on jo lähetetty USS Abraham Lincoln -lentotukialus sekä useita sotalaivoja.
Iran on sanonut vastaavansa mihin hyvänsä hyökkäykseen, vaikka kyse olisi rajoitetuista iskuista.
Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi sanoi tiistaina, että sopimus maan ydinohjelmasta on "käden ulottuvilla".
”Peruslähtökohtamme on kristallinkirkas: Iran ei missään olosuhteissa kehitä ydinasetta, (mutta) me iranilaiset emme koskaan luovu oikeudestamme valjastaa rauhanomaisen ydinteknologian tuottamaa hyötyä kansamme hyväksi”, Araghchi sanoi viestipalvelu X:ssä.
Trump puolestaan väitti kansakunnan tilaa koskevassa puheessaan Iranin kehittävän ohjuksia, jotka yltävät Yhdysvaltoihin asti. Iran kiisti väitteet jyrkästi.
Yhdysvallat ja Israel iskivät viime vuonna Iranin ydinlaitoksiin sen jälkeen, kun Iranin kerrottiin rikastaneen uraania 60-prosenttiseksi. Rikastusaste ylittää sähköntuotantoon tarvittavan tason moninkertaisesti.
Ydinaseisiin tarvitaan 90-prosenttiseksi rikastettua uraania.
Iranin mukaan Yhdysvallat ei ole vaatinut maata lopettamaan ydinpolttoaineen rikastamista. Ulkoministeri Araghchi sanoi viime viikolla, että rikastamisen lopettamisen sijaan tällä hetkellä keskustellaan siitä, miten voidaan varmistaa ydinohjelman rauhanomaisuus.
Kuitenkin muun muassa Trump on toistuvasti sanonut, ettei salli uraanin rikastamista Iranissa missään määrin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




