Perheyritys menestyy kaupan merkkejä valmistamalla
Kaslinkissa on meneillään sukupolvenvaihdos. Raino (vas.) ja Maire Kukkonen siirtävät omistustaan pojilleen. Tuomas Kukkosesta (oik.) tulee ensi vuonna toimitusjohtaja. Juha Tanhua Kuva: Viestilehtien arkistoKOUVOLA (MT)
Kouvolalaisen perheyhtiö Kaslinkin menestyksen takana on kauppojen omien merkkien, kuten Pirkka ja S-ryhmän Kotimaista-merkin, sopimusvalmistus. Lisäksi maitotuotteita valmistetaan suurkeittiöille ja teollisuuteen.
Kaslink sai lauantaina Suomen Yrittäjien valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon. Perusteina palkinnolle mainitaan nopea kasvu, kotimainen raaka-aine ja hyvin toteutettu sukupolvenvaihdos.
Yhtiö aloitti toimintansa vuonna 2001 kastikkeiden valmistuksella. Vuonna 2005 alkoi ensimmäisten kermatuotteiden valmistus.
Nykyisin tuotteita on noin 130 ja yli puolet tuotannosta menee vähittäiskauppoihin. Loput myydään suurkeittiöille.
Uusia tuotteita Kaslink on tuonut noin kymmenen kappaletta vuodessa yritystoiminnan alusta lähtien. Sama tahti aiotaan pitää jatkossakin. Tuotteet kehitetään omassa laboratoriossa.
”Uutta keksimällä tehdään kasvu ja kannattavuus. Muita matkimalla ei pääse pitkälle”, sanoo johtaja Tuomas Kukkonen.
Tänä kesänä yritys toi kauppoihin oman tuotesarjan, Mairen, johon kuuluu laktoosittomia maitojuomia ja laktoositon kuohukerma.
Yrityksessä on investoitu ahkerasti viime vuosina. Ensi keväänä valmistuvan laajennuksen jälkeen meijeri on hehtaarin kokoinen. Kymmenessä vuodessa investointeihin on käytetty 25 miljoonaa euroa.
Johtaja Matti Kukkonen kertoo, että hillitty kasvu on tavoitteena jatkossakin.
Perheyhtiön vahvuudeksi isojen meijereiden joukossa nähdään päätöksenteon nopeus. Lisäksi joustavuus ja yhteistyö tuovat etua.
Yrityksen liikevaihto on tänä vuonna noin 60 miljoonaa euroa. Vuonna 2008 se oli seitsemän miljoonaa. Työntekijöitä on nyt noin 110, kun 2008 heitä oli 25.
Tänä vuonna Kaslink on aloittanut maidon hankinnan suoraan maitotiloilta. Aiemmin maitoa hankittiin Valiolta ja muilta meijereiltä. Edelleen osa maidosta tulee Valiolta niin sanottuna Kilpailuvirasto-maitona.
Kysyttäessä omien maidontuottajien lukumäärää vastaukseksi irtoaa ainoastaan ”aika monta”. Myös tuottajahinnasta ollaan vaitonaisia.
Tilat sijaitsevat 80 kilometrin säteellä meijeristä.
Tuomas Kukkonen toteaa maidon olevan niukkuushyödyke. Yhtiö ottaisi mielellään lisää uusia tuottajia, sillä maitotuotteita menisi kaupaksi enemmänkin.
Toimitusjohtaja Raino Kukkonen sanoo Kaslinkin tarjoavan tuottajille samat palvelut, mitä muutkin meijerit tarjoavat.
Vientiä yhtiöllä on 16 Euroopan maahan. Kastikkeita viedään muun muassa Ranskaan. Venäjälle yhtiö ei ole vienyt tuotteitaan.
”Ennen aina kysyttiin, miksi emme vie Venäjälle. Enää ei kysellä”, Raino Kukkonen sanoo.
Venäjän viennin pysähtyminen vaikuttaa kuitenkin yhtiöön välillisesti.
”Tilanne aiheuttaa epävarmuutta asiakkaille ja tuottajille”, Tuomas Kukkonen sanoo.
Kaslinkissa on meneillään sukupolvenvaihdos. Raino ja Maire Kukkonen ovat siirtäneet omistustaan hiljalleen pojilleen Matille ja Tuomakselle. Ensi vuonna Tuomaksesta tulee toimitusjohtaja ja Raino siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.
Meijeriuran Raino aloitti 1970-luvulla Kainuun meijerissä. 1995 hän siirtyi yrittäjäksi ja oli muun muassa viemässä Valion tuotteita Venäjälle.
Kukkoset näkevät palkinnon virstanpylväänä yritykselle, mutta myös osoituksena, että Kouvola on hyvä paikka yrittää, vaikka yleensä uutiset kaupungista ovat olleet viime vuodet synkkiä.
”Täällä on hyvät liikenneyhteydet ja markkinat. Työvoimaa on saatavilla ja elinympäristö on viihtyisä”, Raino Kukkonen sanoo.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
