Hiilidioksidin poistosta tulevaisuuden teollisuudenala Suomeen? Ainakin vientipotentiaali on merkittävä, korostaa tutkija
Tutkimustulosten mukaan päästövähennystoimia tulisi täydentää niin luonnollisilla kuin teknologisillakin hiilinieluilla.
Tutkimuksen mukaan päästövähennyksiä ja erilaisia hiilinieluja ei voida pitää toisilleen vaihtoehtoisina, vaan nyt pitäisi toimia joka rintamalla. Kuva: Kari SalonenVoimakkaiden päästövähennysten rinnalle tarvitaan myös hiilidioksidin poistoa ilmakehästä. Näin todetaan vastikään valmistuneessa, Teknologian tutkimuskeskuksen (VTT) koordinoimassa kansainvälisessä tutkimushankkeessa.
“Hiilidioksidin poisto ilmakehästä on välttämätöntä, jotta Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen lämpenemistavoite on mahdollinen. Samaan aikaan on kuitenkin kiihdytettävä merkittävästi myös päästövähennystoimia. Hiilidioksidin poisto ilmakehästä ei siis ole vaihtoehto päästövähennyksille, vaan tarpeellinen täydentävä toimi”, sanoo hanketta koordinoivan VTT:n erikoistutkija Kati Koponen.
Tutkimustulosten mukaan EU:n ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että voimakkaita päästövähennystoimia täydennetään niin luonnollisilla kuin teknologisillakin hiilinieluilla.
Hiilidioksidin poisto ilmakehästä on nouseva teollisuudenala, jolla on valtava vientipotentiaali.
Luonnollisten hiilinielujen – kuten metsityksen – lisääminen olisi käyttövalmis keino jo nyt. Metsiin sitoutunut hiilinielu voi tosin purkautua nopeasti esimerkiksi metsäpalon tai hakkuiden seurauksena.
Teknologiset hiilinielut taas tarjoavat väylän pysyvään hiilidioksidin varastointiin, mutta ne ovat toistaiseksi kalliimpia ja kauempana suuren mittakaavan käyttöönotosta, todetaan tutkimusta koskevassa VTT:n tiedotteessa.
Erityisesti teknologiset hiilinielut ovatkin herättäneet viime viikkoina vilkasta julkista keskustelua. Viimeksi tällä viikolla MT uutisoi, että hiilidioksidin talteenottoa valmistellaan Suomessa 13 laitoksessa, ja mahdollisuuksia olisi vielä paljon lisää.
Hiilidioksidin poisto ilmakehästä onkin tutkimuksen mukaan nouseva teollisuudenala, jolla on myös valtava vientipotentiaali.
Hiilidioksidin poistotarpeen mittakaavaa ja sen vaikutuksia ei erikoistutkija Koposen mukaan vielä täysin ymmärretä. Vaikka hiilidioksidin poisto lisää kustannuksia, luo se myös Suomeen merkittäviä taloudellisia mahdollisuuksia.
”Hiilidioksidin poistosta näyttäisi tulevan oma teollisuudenalansa, joka luo myös työpaikkoja ja vientipotentiaalia edelläkävijöille.” Kati Koponen
“Ilmakehästä on poistettava gigatonneittain hiiltä, mikä vaatii lukuisia laitoksia ja merkittävää hiilidioksidin kuljetus- ja varastointi-infraa. Hiilidioksidin poistosta näyttäisi tulevan oma teollisuudenalansa, joka luo myös työpaikkoja ja vientipotentiaalia edelläkävijöille. Niin valtioiden, yritysten kuin EU:nkin on syytä suunnitella toimiaan hiilidioksidin poistoon nyt”, Koponen muistuttaa.
Tutkimuksessa korostetaan, ettei hiilidioksidin poisto ilmakehästä ole vaihtoehto päästövähennyksille, vaan tarpeellinen täydentävä toimi.
Toukokuussa päättyvä laaja eurooppalainen NEGEM-tutkimushanke on neljän vuoden ajan tutkinut vastuullista hiilidioksidin poistoa, eri keinojen kustannuksia ja vaikutuksia ympäristöön. Tutkimuksen teossa oli mukana useita huippuyliopistoja ja tutkimuslaitoksia, mukaan lukien Oxfordin ja Cambridgen yliopistot.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







